Hän ei kuitenkaan vielä ollut menettänyt tajuntaansa. Murhamiehet luulivat hänen kuolleen. Hän tunsi, että hänen taskujaan kopeloitiin. Sitten joku sanoi: — Minulla on se kirje. — Anna tänne, Ben Joyce vastasi, — ja nyt on Duncan meidän!
Tällä kohtaa MacNabbsin kertomusta Glenarvan ei voinut olla huudahtamatta.
MacNabbs kertoi edelleen:
— Ottakaa te muut hevonen kiinni! Ben Joyce jatkoi. — Kahden päivän kuluttua olen Duncanin kannella, kuuden Twofold-lahdella. Siellä on sovittu paikka. Mylordin joukko on silloin vielä kiinni Snowyn soissa. Menkää joen yli Kemple-pierin siltaa myöten aina rannikolle asti ja odottakaa minua. Minä keksin kyllä keinon saada teidät laivalle. Niin pian kuin sen miehistö on meressä, me hallitsemme Duncanin omistajina Intian valtamereltä. — Eläköön Ben Joyce! huusivat rosvot. Mulradyn hevonen tuotiin paikalle, Joyce lähti nelistämään Lucknowin tietä, ja hänen miehensä kääntyivät kaakkoon Snowy-joelle. Vaikka Mulrady oli pahoin haavoittunut, hänellä oli voimaa ryömiä kolmensadan askelen päähän leiristä, missä tapasimme hänet melkein kuolleena. Siinä Mulradyn kertomus. Te ymmärrätte nyt, minkä vuoksi uljas matruusi tahtoi välttämättä puhua.
Nämä tiedot pelästyttivät Glenarvanin ja hänen kumppaninsa.
— Merirosvoja! Merirosvoja! Glenarvan huudahti. — Minun miehistöni murhataan! Duncan noiden rosvojen käsissä!
— Niin, sillä Ben Joyce yllättää laivan, majuri vastasi, — ja silloin…
— Hyvä on! Meidän on ehdittävä rannikolle ennen noita roistoja!
Paganel sanoi.
— Kuinka pääsemme Snowyn yli? Wilson kysyi.
— Samoin kuin hekin, Glenarvan vastasi. — He menevät Kemple-pierin siltaa myöten, samoin mekin.