— Entä Mulrady, kuinka hänen käy? lady Helena kysyi.
— Hänet kannetaan. Vuorotellen. Voinko jättää miehistöni puolustautumatta Ben Joycen joukon valtaan?
Snowyn ylitys Kemple-pierin siltaa myöten oli mahdollinen, mutta arveluttava. Rosvot saattoivat asettua sillalle sitä puolustamaan. Heitä olisi ainakin kolmekymmentä seitsemää vastaan! Mutta on olemassa hetkiä, jolloin ei käy laskeminen lukumäärää, vaan on joka tapauksessa mentävä eteenpäin.
— Mylord, sanoi silloin John Mangles, — ennen kuin panemme kaiken viimeisen kortin varaan, ennen kuin lähdemme siltaa kohti, on paras mennä tutkimaan se. Minä otan sen tehdäkseni.
— Minä tulen mukaan, John, Paganel lausui.
Esitys hyväksyttiin, ja John Mangles ja Paganel valmistautuivat lähtemään heti. Heidän piti edetä pitkin Snowyn rantaa siihen saakka, missä tulisivat Ben Joycen ilmoittamalle paikalle, ja ennen kaikkea välttää näyttäytymästä rosvoille, joita epäilemättä liikkui rannalla.
Elintarvikkein varustettuina ja hyvin aseistettuina lähtivät rohkeat miehet retkelle ja katosivat pian rannan korkeiden kaislojen sekaan.
Heitä odotettiin koko päivä. Iltaan mennessä he eivät vielä olleet palanneet. Alettiin pelätä pahinta.
Vihdoin kello yhdentoista seuduilla Wilson ilmoitti heidän palaavan. Paganel ja John Mangles olivat aivan näännyksissä kuudentoista kilometrin vaelluksesta.
— Silta? Onko sitä? Glenarvan kysyi rientäen heitä vastaan.