Puolessa minuutissa oli alus hurjasti tyrskyvän ylityspaikan äärellä.
Ratkaiseva hetki oli tullut.
— Jumalan nimeen, kaatakaa! kapteeni komensi.
Tynnyrit heilautettiin nurin, ja niistä valahti alas valtava määrä öljyä. Kohta kuoppaisen meren pinta tasoittui. Duncan lensi tyyntyneen veden yli ja oli pian verrattain rauhallisessa suvannossa vaarallisten särkkien takana, samalla kun valtameri ikeensä heittäen kohosi niiden takana sanomattomaan raivoon.
KAP BERNOUILLI.
John Manglesin ensimmäisenä huolena oli laivansa ankkuroiminen kahdella ankkurilla. Veden syvyys oli yhdeksän metriä. Pohja oli hyvä, kovaa soraa, johon voi tarttua lujasti kiinni, niin ettei ollut pelkoa irtautumisesta tai ajautumisesta matalikolle. Näin monen vaarallisen tunnin jälkeen oli Duncan nyt jonkinlaisessa lahdelmassa, jota korkea, kaareva niemi suojasi ulapan tuulia vastaan.
Lordi Glenarvan oli puristanut nuoren kapteenin kättä.
— Kiitos, John!
Ja John tunsi saaneensa runsaan palkinnon näillä kahdella sanalla.
Glenarvan piti pelkonsa omana tietonaan eikä lady Helena, enempää kuin
Mary Grant tai Robertkaan aavistaneet sen vaaran suuruutta, josta he
juuri olivat pelastuneet.
Yksi tärkeä seikka oli saatava selville. Mille kohdalle rannikkoa tämä kauhea myrsky oli Duncanin heittänyt? Missä se jälleen kohtaisi määrätyn leveysasteensa? Kuinka kaukana lounaassa oli Kap Bernouilli? Nämä olivat ensimmäiset John Manglesille tehdyt kysymykset. Hän ryhtyi heti havaintojen tekoon ja merkitsi ne merikortille.
Duncan ei ollut paljon poikennut suunnastaan; tuskin kahta astetta. Sen asema oli 136° 12' pituutta ja 35° 07' leveyttä, Kap Catastrophen kohdalla, joka on erään Etelä-Australian niemen kärjessä noin viidensadan kilometrin päässä Kap Bernouillista.