Kap Castastrophe, pahaenteisen niminen Onnettomuuden niemi, on vastapäätä Kap Bordaa, jonka muodostaa eräs Kengurusaaren ulkonema. Näiden kahden kärjen välillä aukeaa Investigatorin salmi, joka johtaa kahteen jokseenkin syvään poukamaan, Spencerin lahteen pohjoisessa ja Saint Vincentin lahteen etelässä. Jälkimmäisen itärannikolle on kaivettu Etelä-Australiaksi nimitetyn maakunnan pääkaupungin Adelaiden satama. Tässä kaupungissa, joka perustettiin 1836, on neljäkymmentätuhatta asukasta, ja sillä on jokseenkin runsaat luonnonvarat. Mutta kaupunki harrastaa enemmän hedelmällisen maan viljelemistä ja rusinoiden, appelsiinien ja kaikenlaisten maantuotteiden vientiä kuin suuria teollisuusyrityksiä. Sen väestössä on enemmän maanviljelijöitä kuin insinöörejä, eikä yleensä kauppaa tai teollisuutta sanottavasti ole.
Saattoiko Duncanin vaurioita korjata omin päin? Siihen kysymykseen oli saatava vastaus. John Mangles tahtoi tietää, kuinka asian laita oli. Hän pani miehiä sukeltamaan laivan peräpuolelle; he ilmoittivat, että yksi potkurin siivistä oli rikkoutunut ja kääntynyt perävannasta kohti: sen vuoksi ei potkuri voinut pyöriä. Se oli vakava vaurio, jopa niin vakava, että sen korjaaminen vaati sellaisia apuneuvoja, joita ei Adelaidessa ollut saatavana.
Pitkään harkittuaan Glenarvan ja kapteeni tekivät seuraavan päätöksen: Duncan kulkisi purjeiden avulla pitkin Australian rannikkoa etsien Britannian jälkiä; pysähdyttäisiin Kap Bernouillin luona, missä tehtäisiin viimeiset tiedustelut, ja laiva jatkaisi matkaansa etelään Melbourneen saakka, missä sen vauriot voitaisiin helposti korjauttaa. Kun potkuri olisi saatu kuntoon, Duncan lähtisi tarpeen vaatiessa risteilemään itärannikolle päättääkseen etsiskelyjensä sarjan.
Tämä suunnitelma hyväksyttiin. John Mangles päätti käyttää hyväkseen ensimmäistä tuulta lähteäkseen liikkeelle. Hänen ei tarvinnut odottaa kauan. Iltaan mennessä oli hirmumyrsky kokonaan tauonnut. Sitä seurasi siedettävä lounaistuuli. Ryhdyttiin panemaan purjeita kuntoon. Rikkoutuneiden tilalle kiinnitettiin uudet. Kello neljä aamulla alkoivat matruusit vääntää varppikelaa. Pian olivat ankkurit irti ja ylhäällä, ja keula-, latva-, prammi-, harus-, emä- ja kahvelipurje pystyssä lähti Duncan oikea kylki mahdollisimman paljon tuuleen suunnattuna pitkin Australian rannikkoa.
Kaksi tuntia myöhemmin se oli kadottanut Kap Catastrophen näkyvistään ja saapunut Investigatorin salmen kohdalle. Illalla kierrettiin Kap Borda ja kuljettiin pitkin Kengurusaaren rantaa muutaman sadan metrin päässä. Se on suurin Australian pikkusaarista; sitä käytetään vankisiirtolasta karanneiden turvapaikkana. Näköala sinne oli ihana. Rannoille kasaantuneet kalliot olivat valtavien ruohokenttien peitossa. Samoin kuin saaren löytövuotena 1802 nähtiin nytkin epälukuisia kenguruparvia vilahtelevan metsissä ja aukeilla. Seuraavana päivänä kulki Duncan aivan läheltä rantaa ja lähetti venekuntia maihin tutkimaan rannikon särkkiä. Oltiin näet 36. leveysasteella; siitä 28. asteelle saakka ei Glenarvan tahtonut jättää ainoatakaan kohtaa tutkimatta.
Joulukuun 18. päivänä laiva, joka kuin kilpa-alus kiiti hankatuulessa kaikki purjeet levällään, sivuutti Encounterin poukaman rannikon. Tänne juuri saapui tutkimusretkeilijä Sturt vuonna 1828 löydettyään Murrayn, Etelä-Australian suurimman joen. Täällä ei enää ollut Kenguru-saaren vihantia rantoja, vaan hedelmättömiä louhikkoja, jotka tavan takaa katkaisivat matalan ja mutkittelevan rantaviivan yksitoikkoisuuden, siellä täällä näkyi joku harmaa rantakallio tai esiinpistävä hietaniemi; sanalla sanoen kaikkialla vallitsi napamaan kalseus.
Tällä taipaleella olivat soutuveneet raskaassa työssä. Mutta merimiehet eivät valittaneet. Melkein aina olivat Glenarvan, hänen erottamaton kumppaninsa Paganel ja pikku Robert mukana. He tahtoivat omin silmin etsiä Britannian jälkiä. Mutta tunnollisesta etsinnästä huolimatta ei tavattu merkkiäkään haaksirikosta. Australian rannat olivat tässä suhteessa yhtä mykkiä kuin Patagonian. Mutta eihän toivoa saanut heittää ennen kuin oli käyty asiakirjan tarkoin määrittelemällä paikalla. Tässä noudatettiin vain ylenmääräistä varovaisuutta, jotta ei mitään jätettäisi sattuman varaan. Yöksi Duncan asetti purjeensa pakkiin pysytelläkseen mahdollisuuksien mukaan samalla paikalla, ja päivällä tutkittiin rannikkoa huolellisesti.
Näin saavuttiin 20. päivänä joulukuuta Kap Bernouillin edustalle, johon Lacepede-lahti päättyy, vähäisintäkään hylyn kappaletta löytämättä. Mutta tämä epäonnistuminen ei todistanut mitään Britannian kapteenin asiassa. Niinä kahtena vuonna, jotka olivat kuluneet haaksirikosta, oli meri saattanut hajottaa ja hävittää fregatin pirstaleet tai peittää ne näkyvistä. Tai alkuasukkaat, jotka haistavat haaksirikot kuten korpit raadot, olivat vieneet niiden pienimmätkin rippeet. Ja Harry Grant molempien kumppaniensa kanssa oli aalloista maihin pelastuessaan joutunut vangiksi ja tietenkin viety rannikolta sisämaahan.
Silloin Jacques Paganel lausui taas yhden nerokkaita huomioitaan. Niin kauan kuin oli puhe Argentiinasta, saattoi maantieteilijä hyvällä syyllä väittää asiakirjan numeroiden tarkoittavan, ei haaksirikon, vaan vankinaolon paikkaa. Pampan suuret joet oli todella kuin luotu kuljettamaan mereen kallisarvoisen asiakirjan. Täällä sen sijaan, tässä osassa Australiaa, virtaa 37. leveysasteen poikki kovin vähän jokia; lisäksi Colorado- ja Negro-virta laskevat mereen asumattomien ja asuttaviksi kelpaamattomien ranta-alueiden kohdalla, kun taas Australian päävirrat Murray, Yarra, Torrens, Darling joko yhtyvät toisiinsa tai laskevat mereen suistoissa, joihin usein poiketaan, onpa niihin muodostunut monien laivojen käyttämiä satamia. Ei siis ollut juuri luultavaa, että hauras pullo olisi päässyt kulkemaan näitä vilkasliikkeisiä vesiä myöten Intian mereen.
Tämä huomautus oli vähänkin asiaa harkitessa myönnettävä oikeaksi. Paganelin Patagoniassa ja Argentiinan maakunnissa pätevä olettamus olisi siis ollut järjenvastainen Australiassa. Paganel myönsi sen keskustelussa, jonka majuri MacNabbs aloitti tästä asiasta. Oli selvää, että asiakirjassa mainittu aste koski vain haaksirikon paikkaa, että siis pullo oli heitetty mereen sillä kohtaa, missä Britannia oli Australian länsirannikolla murskautunut.