Erään alkuasukasheimon vankina haaksirikkoutunut matruusi vietiin sisämaahan, Darling-joen kostuttamille tienoille, noin viisisataa kilometriä pohjoiseen 37. asteelta. Siellä hän eleli suuressa puutteessa, sillä heimo itse oli köyhä joskaan ei väkivaltainen. Siitä tuli kaksi pitkää tuskallisen orjuuden vuotta. Mutta vapautumisen toivo piti yllä hänen rohkeuttaan. Hän vaani vähäisintäkin pelastumisen tilaisuutta, vaikka pako saattaisikin hänet lukemattomiin vaaroihin.
Eräänä lokakuun yönä 1864 hän petti vartijoidensa valppauden ja katosi loputtomien metsien syvyyteen. Kuukauden ajan hän harhaili näissä valtavissa erämaissa syöden juuria, syötäviä saniaisia ja mimoosanpihkaa, ottaen päivällä suunnan auringosta, yöllä tähdistä, ja usein epätoivon masentamana. Näin hän samosi halki rämeiden, poikki jokien, yli vuorien, läpi koko sen asumattoman osan mannerta, jonka vain harvat löytöretkeilijät ovat sitkeillä matkoillaan taivaltaneet. Vihdoin hän saapui puolikuolleena, lopen näännyksissä Paddy 0'Mooren vierasvaraiseen asumukseen, missä hän työtään vastaan sai hyvän toimeentulon.
— Ja jos Ayrton kiittää minua, irlantilainen siirtolainen sanoi, kun tämä kertomus oli päättynyt, — niin minunkin täytyy kiittää häntä. Hän on älykäs, kunnon mies, hvvä työntekijä, ja jos hän vain itse haluaa, voi Paddy 0'Mooren talosta tulla hänelle pitkäaikainen asuntopaikka.
Ayrton kiitti irlantilaista kädenliikkeellä ja odotti vieraiden tekevän hänelle uusia kysymyksiä. Itsekseen hän kuitenkin ajatteli, että kuulijoiden pääasiallinen uteliaisuus varmaankin oli jo tyydytetty. Mihin hän muuten enää olisi voinut vastata, kun kaikki oli jo sata kertaa sanottu? Glenarvan aikoi juuri kääntää keskustelun uuden suunnitelman laatimiseen käyttäen siinä hyväksi Ayrtonin tapaamista ja häneltä saatuja tietoja, kun majuri kääntyi matruusin puoleen ja kysyi:
— Olitteko te Britannian toisena perämiehenä?
— Olin, Ayrton vastasi epäröimättä.
Mutta ymmärtäen, että jokin epäluottamuksen tunne, jokin epäilys, vaikka vähäinenkin, oli aiheuttanut tämän majurin kysymyksen, hän lisäsi:
— Minulla sattui muuten haaksirikossa olemaan pestauskirja taskussani.
Ja hän lähti samalla pirtistä etsimään tätä virallista paperia. Hän ei ollut poissa minuuttiakaan. Mutta Paddy 0'Moore ehti kuitenkin sanoa:
— Mylord, minä voin vakuuttaa, että Ayrton on rehellinen mies. Niinä kahtena kuukautena, jotka hän on ollut palveluksessani, minulla ei ole ollut syytä kertaakaan moittia häntä. Minä tunsin kertomuksen hänen haaksirikostaan ja vankeudestaan. Hän on kunnon mies, joka ansaitsee täysin luottamuksenne.