Tällä hetkellä Olbinett tuli ilmoittamaan lordille, että päivällinen oli katettu. Glenarvan ja hänen vieraansa siirtyivät peräsalonkiin.
— Älykäs mies, tuo Ayrton, Paganel sanoi majurille.
— Liiankin älykäs! murahti MacNabbs, jota — täysin syyttä, se täytyy sanoa — toisen perämiehen kasvot ja eleet eivät miellyttäneet.
Aterian aikana Ayrton kertoi mielenkiintoisia seikkoja Australian mantereesta, jonka hän tunsi erinomaisesti. Hän tiedusti, kuinka monta matruusia lordi Glenarvan ottaisi mukaan retkelle. Kuultuaan, että vain kaksi heistä, Mulrady ja Wilson, tulisivat mukaan, hän näytti hämmästyneeltä. Hän kehotti Glenarvania valitsemaan joukkonsa Duncanin parhaista merimiehistä. Olipa hän tässä suhteessa niin itsepäinen, että sen olisi sivumennen sanoen pitänyt haihduttaa kaikki epäluulo majurin mielestä.
— Mutta, Glenarvan sanoi, — onko matkamme Etelä-Australian poikki siis jossakin suhteessa vaarallinen?
— Ei laisinkaan, Ayrton kiiruhti vastaamaan.
— No, jättäkäämme siis laivalle niin paljon väkeä kuin mahdollista. Duncanin purjeita hoitamaan ja sitä korjaamaan tarvitaan miehiä. Ennen kaikkea on tärkeätä, että se on täsmällisesti määräpaikalla, joka sille tuonnempana ilmoitetaan. Älkäämme siis vähentäkö sen miehistöä.
Ayrton näytti ymmärtävän lordi Glenarvanin huomautuksen eikä inttänyt enempää.
Illan tullen erosivat skotlantilaiset ja irlantilaiset. Ayrton ja Paddy 0'Mooren perhe palasivat kartanoonsa. Hevosten ja vankkurien oli määrä olla valmiina huomiseksi. Lähtö määrättiin kello kahdeksaksi aamulla.
Lady Helena ja Mary Grant suorittivat sitten viimeiset matkavarustelunsa. Ne olivat lyhyet ja varsinkin mutkattomammat kuin Jacques Paganelin. Tiedemies käytti osan yötä kiertääkseen auki, puhdistaakseen ja taas kiertääkseen kiinni kaukoputkensa laseja. Niinpä hän nukkui vielä seuraavana aamuna varhain, kun majuri kaikuvalla äänellä herätti hänet.