Tavarat oli jo kuljetettu maatilalle John Manglesin toimesta. Vene odotti retkeläisiä, jotka astuivat siihen ripeästi. Nuori kapteeni antoi viimeiset ohjeensa Tom Austinille, käski hänen ehdottomasti odottaa lordi Glenarvanin määräyksiä Melbournessa ja noudattaa niitä täsmällisen tarkasti, mitä ne sisältäisivätkin.
Vanha merimies vastasi John Manglesille, että häneen saattoi luottaa. Laivaväen puolesta hän toivotti lordille menestyksekästä retkeä. Vene lähti, ja miehistö kajahdutti ilmoille kaikuvan hurraa-huudon.
Kymmenen minuutin kuluttua vene saapui rannalle. Vähän myöhemmin matkustajat ehtivät irlantilaisen maatilalle.
Kaikki oli valmiina. Lady Helena oli ihastunut vankkurikammioonsa. Valtavat ajoneuvot, niiden alkeelliset pyörät ja tukevat palkit miellyttivät häntä erikoisesti. Parittain valjastetut kuusi härkää olivat patriarkallisen näköisiä, mikä häntä suuresti viehätti. Ajokeppi kädessä Ayrton odotti uuden isäntänsä käskyjä.
— Peijakas, Paganel sanoi, — onpas siinä kulkuneuvo, joka vastaa kaiken maailman postivaunuja! En tiedä parempaa keinoa kulkea maailman ympäri silmänkääntäjien tapaan. Talo, joka siirtyy, kulkee, pysähtyy minne hyväksi katsotte, voiko toivoa parempaa? Sen olivat muinaiset sarmaatit ymmärtäneet ja matkasivat vain tällä tavoin.
— Herra Paganel, lady Helena vastasi, — toivon saavani ilokseni vastaanottaa teidät salongissani.
— Niinkö, rouva, tiedemies vastasi, — sehän on minulle suuri kunnia.
Oletteko määrännyt erikoisen vierailupäivän?
— Minä olen kotona joka päivä ystäviäni varten, lady Helena vastasi nauraen, — ja te olette…
— Uskollisin kaikista, rouva, Paganel täydensi ritarillisesti.
Tämän kohteliaisuuksien vaihdon keskeytti seitsemän täysin satuloidun hevosen saapuminen, joita yksi Paddyn pojista talutti. Lordi Glenarvan suoritti irlantilaiselle näiden eri tilaustensa hinnan, lisäten suuret kiitoksensa, joille kunnon siirtolainen antoi ainakin yhtä paljon arvoa kuin guineoille.