— Tahdon pelastaa veljeni köyhyydestä ja tietämättömyydestä! Tahdon opettaa heitä, saattaa heidät tuntemaan Jumalan ja rakastamaan Häntä! Aion pyrkiä lähetyssaarnaajaksi!
Nämä sanat, jotka kahdeksanvuotias lapsi lausui innostuneena, olisivat voineet naurattaa kevytmielisiä ja pilkallisia ihmisiä, mutta nämä vakavat skotlantilaiset ymmärsivät ne ja antoivat niille arvoa; he ihmettelivät tämän nuoren, jo taisteluun valmiin opetuslapsen uskonvoimaa. Paganel oli liikuttunut sydänjuuriaan myöten ja tunsi vilpitöntä myötätuntoa pientä australialaista kohtaan.
Mutta totta puhuaksemme tämä eurooppalaispukuinen villi ei aluksi ollut häntä juuri miellyttänyt. Hän ei tullut Australiaan nähdäkseen australialaisia herrasvaatteissa! Hän tahtoi nähdä heitä vain tatuoituina. Tämä "säädyllinen" puku häiritsi hänen mielikuviaan. Mutta siitä hetkestä, kun Toline oli puhunut niin palavasti, hän muutti mielensä ja selitti olevansa hänen ihailijansa. Keskustelun loppuosa oli muuten omiaan tekemään kunnon maantieteilijästä pikku australialaisen parhaan ystävän.
Erääseen lady Helenan kysymykseen Toline vastasi näet käyvänsä pastori
Paxtonin johtamaa "normaalikoulua" Melbournessa.
— Ja mitä siinä koulussa sinulle opetetaan? lady Glenarvan kysyi.
— Uskontoa, laskentoa, maantiedettä…
— Ah, maantiedettä! Paganel huudahti. Toline oli osunut hänen herkimpään kohtaansa.
— Niin, herra, Toline vastasi. — Olen saanut ensimmäisen palkinnon maantieteessä ennen tammikuun lomaa.
— Onko sinulla palkinto maantieteessä, poikani?
— Tässä se on, herra, Toline sanoi ottaen taskustaan esiin erään kirjan.