"Mutta ettekö nähnyt, isäntä, että hän se riidan alotti?"
"Ei simpukka sentään maksa ihmishenkeä."
"Voi sitä ruojaa!" huudahti Conseil. "Kuinka mielelläni olisinkaan murskannut hänen kirotun käsivartensa!"
Conseil lausui vilpittömästi ajatuksensa, mutta minä en ollut yhtä mieltä hänen kanssaan. Kuitenkin oli asemamme viime minuutteina melkoisesti muuttunut meidän sitä huomaamatta. Parikymmentä kanoottia ympäröi nyt Nautilusta. Ne olivat koverretut puunrungoista, pitkiä, kapeita ja hyvin nopeakulkuisia, ja tasapainossa niitä pitivät paksuista bamburuovoista tehdyt puomit, jotka veneitten laitaan kiinnitettyinä ja sivulla uiskennellen tasasivat niitten painoa. Soutajina oli puolialastomia, taitavia papualaisia, joiden lähestyminen teki minut levottomaksi.
Ilmeisesti olivat nämä villit jo ennen olleet tekemisissä europpalaisten kanssa ja tunsivat näitten aluksia. Mutta mitähän he nyt arvelivatkaan tästä pitkästä rautalieriöstä, joka mastoja ja savupiippuja vailla oli tunkeutunut heidän lähteensä? Ei ainakaan mitään hyvää, sillä aluksi he olivat pysytelleet kunnioittavan välimatkan päässä siitä. Mutta nähdessään sen liikkumattomaksi oli heidän itsetuntonsa palannut, ja heitä nähtävästi halutti lähemmin tutustua siihen. Mutta juuri tätä lähempää tuttavuutta meidän oli kartettava mikäli mahdollista. Meidän äänettömät ampuma-aseemme eivät kyenneet masentamaan heidän rohkeuttaan; salama ilman sitä seuraavaa jyrinää ei heitä pelottanut, vaikka vaara olikin salamassa eikä jyrinässä.
Juuri nyt kaarsivat kanootit joka taholta aluksemme, jonka kannelle kohta rapisi nuolisade.
"Auta armias kun rakeita tulee!" huudahti Conseil — "ehkäpä oikein myrkytettyjä rakeita!"
"Meidän täytyy ilmoittaa tästä kapteeni Nemolle", lausuin ja laskeusin alas kannelta.
Menin isoon salonkiin, mutt'en nähnyt siellä ketään. Uskalsin senvuoksi koputtaa kapteenin hytin ovelle. "Sisään!" kuului vastaus.
Noudatin kutsua ja näin kapteeni Nemon syventyneeksi algebralliseen laskelmaan, josta ei puuttunut x'iä eikä muita korkeasti matemaattisia suureita.