Kapteeni lausui muutaman sanan apulaiselleen, joka lähti heti ulos. Pian vajosi Nautilus veden alle, ja manometri näytti sen kulkevan 10 metriä syvällä.
"No niin, professori", sanoi isäntämme, "aamulla siis lähdette seuralaistenne kanssa Manaarin kalastamoille; ja jos joku aikainen helmenpyytäjä jo sattuisi olemaan siellä, niin saatte nähdä hänet työssään."
"Hyvä, kapteeni."
"Sivumennen kysyen, herra Aronnax, ette kai peljänne haikaloja?"
"Haikaloja!" huudahdin aika tavalla ällistyneenä moisesta kysymyksestä.
"Niin, haikaloja", toisti kapteeni.
"Täytyy myöntääkseni, kapteeni, etten ole vielä ennättänyt oikein perehtyä semmoisiin kaloihin."
"Me olemme kyllä vanhoja tultuja niiden kanssa", vastasi kapteeni, "ja aikaa myöten perehdytte tekin niihin. Voimmehan ottaa aseita mukaan, sillä noita otuksia saattaa tulla tupsahtaa vastaamme. Haikalanpyynti se vasta on jännittävää urheilua. Huomenna varahin siis matkaan, professori."
Sanottuaan tämän perin huolettomalla äänensävyllä poistui isäntämme salongista.
Jos teidät kutsuttaisiin Sweitsin vuorille ampumaan karhuja, vastaisitte kukaties: "No hyvä, huomenna panemme kontion koville." Tahi saadessanne kutsun lähteä pyytämään jalopeuroja Atlas-vuorten rinteiltä tahikka tiikereitä Intian viidakoista sanoisitte: "Ahaa, näyttääpä siltä kuin saisin jalopeuran tai tiikerin taljan lattian koristeeksi!" Mutta annappa kun teitä pyydetään mukaan jahtaamaan haikaloja niiden luonnollisessa elementissä, niin jopa menee kätenne korvalliselle ja te pyydätte vähän ajatusaikaa.