"Niin tulee; me kuljemme kiehuvan kuumassa vesivirrassa."
"Onko se mahdollista?"
"Katsokaa itse!"
Luukut avattiin, ja minä näin meren Nautiluksen ympärillä aivan valkoisena. Rikkihöyrypilviä leiskahteli veden läpi, joka kiehui kuin tulella olevassa kattilassa. Laskin käteni ruudulle, mutta sain heti vetää sen takaisin, sillä lasi oli aivan kuuma.
"Missä nyt olemmekaan?" kysyin.
"Santorini-saaren läheisyydessä; siinä salmessa, joka erottaa toisistaan Nea-Kamennin ja Palea-Kamennin. Tahdoin näyttää teille vedenalaisen tulivuorenpurkauksen."
"Minä luulin että nuo saaret olivat jo valmiiksi muodostuneet", huomautin.
"Mitään ei voi sanoa valmiiksi muodostuneeksi näillä tuliperäisillä seuduilla", vastasi kapteeni Nemo, "missä maanalainen tuli alituisesti koskettelee ja toiseksi muodostelee maankuorta. Uusia saaria nousee sen vaikutuksesta yhäti meren kohdusta, ja entisiä yhtyy toisiinsa. Tyynessä meressä synnyttävät likoeläimet uusia maita ja mantereita; täällä se tapahtuu maanalaisen tulen toimesta. Katsokaahan, professori, mikä toiminta syvällä aaltojen alla tapahtuukaan."
Palasin jälleen akkunaruudun ääreen. Nautilus ei liikkunut ollenkaan. Kuumuus alkoi käydä sietämättömäksi. Meri oli käynyt valkoisesta punaiseksi, mikä värinmuutos johtui jostakin rautasuolasta. Vaikka akkunaluukut ja ovet salongissa olivat ilmanpitävästi suljetut, levisi siellä tukahuttava rikinhaju; ja minä näin tulipunaisia liekkejä, jotka himmensivät sähkölamppujen valonkin.
Olin kuin löylykylvyssä, hikoilin, olin tukahtua, melkein kiehumaisillani.