"Nyt emme voi enää viipyä tässä suopakattilassa", ähkyin kapteenille.
"Ei se järkevätä olisikaan", vastasi kapteeni yksikantaan.
Hän antoi käskynsä. Nautilus kääntyi ja jätti jälelleen tuon sulatusuunin, jota sekään ei voinut rankaisematta uhmata. Neljännestunnin perästä hengitimme jo vapaasti vedenpinnalla.
Mieleeni juolahti, että jos Ned Land näillä vesillä olisi valinnut karkaamistilaisuuden, niin emme olisi hengissä päässet tuosta tulimerestä.
Seuraavana päivänä, helmikuun 16:ntena, jätimme tämän Välimeren osan, joka Rhodos-saaren ja Aleksandrian välillä on aina 3,000 metriäkin syvä; ja sivuutettuaan matkan päästä Kerigon ja Kap Matapanin purjehti Nautilus nyt ulkopuolella Kreikan saariston vesiä.
VII LUKU.
Välimeren päästä päähän kahdeksassaviidettä tunnissa.
Välimeri, tuo sininen meri ennen kaikkia muita, vanhain juutalaisten "suuri meri", kreikkalaisten "meri", roomalaisten "meidän meri"; rantamillaan oranssipuita, myrttipensaita, aloekasveja, kaktuslajeja ja meripiinioita; ryhmyisten vuorten saartama; yllään puhdas ja kirkas ilma, mutta allansa maanalaisen tulen alati möyryävä ahjo — tämä meri on todellinen taistojen tanner, jolla Neptunus ja Pluto yhäti kamppailevat maailmanherruudesta! "Sillä, sen rannoilla ja vesillä ihminen saa uusia voimia maapallon vahvistavimmassa ilmastossa", sanoo Michelet.
Mutta niin kaunis kuin Välimeri onkin, ennätin vain saada pikaisen yleissilmäyksen tästä altaasta, jonka vesimäärä peittää kahden miljoonan neliökilometrin laajuisen pinnan. Kapteeni Nemon persoonallisesta asiantuntemuksesta ei minulla myöskään ollut mitään apua, sillä tuo salamyhkäinen henkilö ei näyttäytynyt kertaakaan nopealla matkallamme tämän meren päästä päähän. Minä arvioin sen väylän pituuden, jonka Nautilus kulki Välimeren sinisten aaltojen alitse, likimäärin 250 peninkulmaksi, ja sen matkan me suoritimme kaksi kertaa neljässäkolmatta tunnissa. Lähdettyämme aamulla helmikuun 16:ntena Kreikan vesiltä olimme ennen auringonnousua 18 p:nä kulkeneet Gibraltarin salmen lävitse.
Huomasin selvästi, ettei kapteeni Nemoa miellyttänyt tämä Välimeri, jonka rantamaita hän juuri tahtoi välttää.[17] Sen aallot ja tuulet toivat hänelle liian paljon ikäviä muistoja, kenties sisäisiä kärsimyksiäkin. Hänen täytyi tulla täällä toimeen ilman sitä liikuntavapautta, jonka valtameret soivat hänelle, eikä hänen Nautiluksensa tuntenut itseään turvalliseksi Europan ja Afrikan liian läheisten rantojen välissä.