"Niin, Ned, hänellä oli asiaa pankkiirinsa luo."
"Pankkiirinsa?"
"Tai oikeammin pankkihuoneensa. Tarkotan valtamerta, jonka helmassa hänen aarteensa ovat paljon varmemmassa säilyssä kuin minkään valtiopankin kassaholvissa."
Kerroin nyt kanadalaiselle eilispäivän tapahtumista, toivoen voivani kiinnittää hänet sen kautta lähemmin kapteeniin ja hänen laivaansa, mutta saavuttamatta muuta tulosta kuin että Ned valitti katkerasti sitä seikkaa, ettei hän itse ollut päässyt koettamaan onneansa Vigon merenalaisella taistelutantereella.
"Mutta vielä ei kaikki ole loppu", sanoi hän. "Äskeinen yrityksemme oli vain onnistumaton harpuunanheitto. Toisella kerralla me onnistumme, ja vaikka jo tänä iltanakin jos niiksi tulee…"
"Mihin suuntaan Nautilus nyt kulkee?" kysyin.
"En tiedä", hän vastasi.
"No niin, puolipäivämittauksen aikaan otamme selvää auringonkorkeudesta", virkoin.
Kanadalainen lähti Conseilin luo. Hetikun olin pukeutunut, menin salonkiin. Kompassi ei rauhoittanut minua. Nautiluksen suunta kävi etelälounaaseen. Me käänsimme siis selkämme Europalle.
Kärsimättömänä odottelin auringonkorkeuden merkitsemistä kartalle. Kello puoli kaksitoista tyhjennettiin vesisäiliöt, ja alus nousi vedenpintaan. Minä kiirehdin kannelle. Ned Land oli siellä jo ennen minua.