Maata ei ollut enää missään näkyvissä; ääretön, rannaton ulappa vain. Taivaanrannalla muutamia purjeita; arvatenkin sellaisia aluksia, jotka jo Kap da Rocan kohdalla etsivät suotuisia tuulia päästäkseen kiertämään Hyväntoivonnientä. Taivas oli pilvinen. Navakka tuuli oli odotettavissa.
Ärtyisä Ned Land koetti katseillaan lävistää pilvien peittämää näköpiiriä. Hän toivoi vielä, että hänen niin innokkaasti ikävöimänsä mantere pistäisi jossakin näkyviin usvan sisästä.
Puolipäivän aikaan pilkotti aurinko esiin lyhyen hetken.
Apulaispäällikkö käytti tätä hetkeä hyväkseen määrätäkseen asemamme.
Mutta kun meri rupesi yhä kovemmin käymään, menimme kaikki alas ja
luukut suljettiin.
Kun tunnin perästä silmäsin karttaa, näin Nautiluksen asemaksi merkityn 16°17' pituus- ja 33°22' leveysasteen, joten olimme yli puolentoista sadan kilometrin päässä lähimmältä rannikolta. Pakoa oli siis mahdotonta ajatellakaan; ja lukija voi kuvitella kanadalaisen mielentilan, kun ilmotin tästä hänelle.
Itse puolestani en ollut kovinkaan pahoillani. Tunsin vapautuneeni painostavasta ahdistuksesta ja voivani jälleen jotenkin levollisesti antautua tavallisiin töihini.
Kello 11 aikaan kapteeni Nemo odottamatta kävi minua tervehtimässä. Hän kysyi minulla hyvin rakastettavasti, olinko vielä väsyksissä viime yön valvomisesta. Minä vastasin kieltävästi.
"Siinä tapauksessa, herra Aronnax, ehdottaisin teille merkillistä huvimatkaa."
"Ehdottakaa, kapteeni."
"Olette tähän asti tutkinut merenpohjaa vain päiväseen aikaan ja auringonvalossa. Huvittaisiko teitä nähdä sitä pimeänä yönä?"
"Mitä mieluisimmin."