"Ohoo!" huudahti kanadalainen, jonka silmä ei jättänyt valtameren ulappaa; "se tulee lähemmäksi, se tulee Nautiluksen vesille!"
Sitten hän uudestaan jatkoi äskeistä puhetta.
"Te puhutte kaskelotista kuin mistäkin pikku ipinästä. Mutta minä olen kuullut kerrottavan jättimäisistäkin kaskeloteista. Ne ovat perin älykkäitä valaita. Joidenkin väitetään peittävän selkänsä levillä ja hauroilla. Merenkulkijat luulevat niitä pikkuisiksi luodoiksi, nousevat maihin niiden seljälle, asettuvat kodoksi, tekevät valkeata…"
"Ja rakentavat taloja!" keskeytti Conseil hänet.
"Aivan niin, vekkuli", sanoi Ned Land. "Ja sitten jonakin kauniina päivänä otus yht'äkkiä sukeltaakin ja vie kaikki asukkaansa valtameren syvyyksiin."
"Aivan niinkuin 'Sindbad purjehtijan' seikkailuissa", vastasin
nauraen. "Ah, mestari Land, te näytte pitävän merkillisistä jutuista.
Mitähän tavattomia eläimiä teidän kaskelottinne oikein lienevätkään!
Toivon kumminkin ettette usko kaikkia kuulemianne."
"Hyvä herra luonnontutkija", vastasi kanadalainen vakavasti, "kun valaista kerran on kysymys, niin täytyy uskoa kaikkea. Katsokaahan kuinka tuokin tuolla kiitää eteenpäin! Väitetäänpä että nämä eläimet pystyvät tekemään matkan maan ympäri kahdessa viikossa."
"Siihen en osaa eittäenkään vastata", sanoin.
"Mutta sen te varmastikin tiedätte, herra Aronnax, että maailman alussa valaat uivat vielä paljon nopeammin kuin nykyään."
"Todellako, Ned? Kuinka se oli mahdollista?"