"Ylitsekö, professori?" virkkoi kapteeni rauhallisesti. "Ei ylitse vaan alitse."
"Alitse!" huudahdin. Ja äkisti aloin hämärästi tajuta kapteenin suunnitelmia. Minä ymmärsin: Nautiluksen ihmeelliset ominaisuudet tulisivat auttamaan meitä tässä yli-inhimillisessä yrityksessä.
"Huomaanpa että jo alamme ymmärtää toisiamme, professori", sanoi kapteeni hiukan hymyillen. "Te näette jo edessänne tämän yrityksen mahdollisuuden, mutta minä näen sen varman onnistumisen. Mitä muilla aluksilla on mahdotonta koettaakaan, se käy helposti päinsä Nautiluksella. Jos napaa ympäröi mannermaa, niin pysähdyn tämän mannermaan eteen. Mutta jos sen ympärillä lainehtii avoin meri, niin purjehdin aina navalle saakka."
"Aivan niin", sanoin, viehättyen kapteenin puhelusta; "jos meren pinta on hyytynyt jääksi, niin ovat kumminkin alemmat vesikerrokset edelleen vapaat sen Kaitselmuksen viisaan lain kautta, että meriveden tiheys yhä lisäytyy kylmän kasvaessa. Ja jollen erehdy, niin suhtautuu tämän rintajään vesirajan alapuolella oleva osa sen yläpuolelle kohoavaan kuten neljä yhteen."
"Jotensakin niin, professori. Joka metriä kohden, mikä näistä jäävuorista sijaitsee veden yläpuolella, tulee kolme metriä sen alapuolella. Mutta kun nämä vuoret eivät missään kohoa sataa metriä korkeammiksi, niin voi niiden suurimmaksi syvyydeksi laskea vain kolmesataa metriä. Mutta mitä merkitsee Nautilukselle kolmensadan metrin syvyys?"
"Ei yhtään mitään, kapteeni."
"Jopa voi se paljon suuremmallakin syvyydellä etsiä sen lämpömäärän, mikä on yhteinen kaikille syvien merien vesille; ja siellä voimme huoleti kulkea välittämättä vähääkään 30 tai 40 asteen pakkasista pinnan yläpuolella."
"Aivan oikein, kapteeni!" huudahdin kiihtyneenä.
"Ainoa vaikeus on se", jatkoi kapteeni Nemo, "että meidän silloin täytyy viipyä veden alla voimatta toimittaa ilmanvaihtoamme."
"Eikö muuta?" vastasin. "Nautiluksessahan on isoja säiliöitä; me täytämme ne puhtaalla ilmalla ja saamme niistä kaiken sillä aikaa tarvitsemamme hapen."