"Hyvin ajateltu, professori Aronnax. Mutta kun en tahdo että saisitte perästäpäin aihetta syyttää minua liiasta uhkarohkeudesta, niin tahdon alistaa kaikki vastaväitteeni teidän punnittavaksenne."
"Onko teillä niitä vielä enemmän esitettävänä?"
"Ei muuta kuin yksi ainoa. Jos meri ulottuu aina etelänapaan saakka, niin voi olla mahdollista että tämä meri on jäätynyt pohjaan asti, niin ettemme enää pääse takaisin sen pintaan."
"Hyvä, kapteeni; mutta elkää unhottako että Nautiluksella on hirvittävä puskuri, ja että me voimme antaa sen iskeä alhaalta päin kohtisuorasti jääkenttiä vastaan, jotka silloin törmäyksestä avautuvat ja antavat kauniisti meille tietä."
"Ah, professori, te olette tänään täynnä hyviä aatteita."
"Sitäpaitsi", jatkoin yhä enemmän innostuen, "miksikäs emme tapaisi avointa merta etelänavalla yhtä hyvin kuin sitä on tavattu pohjoisnavallakin? Kylmyyden napoja ja maan napoja ei saa sekoittaa toisiinsa, ei eteläisellä eikä pohjoisella pallonpuoliskolla; ja siksi kunnes saamme kouraantuntuvan todistuksen päinvastaisesta asiantilasta, täytyy meidän olettaa löytyväksi joko mannermaa tahi jäätymätön valtameri maapallon pituusviivojen kummassakin päätepisteessä."
"Niin uskon minäkin, herra Aronnax", vastasi kapteeni Nemo. "Tahdon vain huomauttaa, että te ensin koetettuanne tehdä niin monia vastaväitteitä esitystäni vastaan, nyt oikein kasaamalla kasaatte eteeni todistuksia, jotka kaikki puhuvat sen puolesta."
Kapteeni Nemo oli oikeassa. Minun uljuuteni oli voittanut yksin hänenkin uhkarohkeutensa! Minä se hänet johdatin etelänavalle! Ei, ei — minä hupsuparka! Kapteeni Nemo tiesi paremmin kuin minä, mitkä syyt puhuivat tuon yrityksen puolesta, mitkä sitä vastaan; ja häntä vain huvitti nähdä minun hurmioissani unelmoivan mahdottomia asioita!
Hän ei kumminkaan menettänyt silmänräpäystäkään. Merkin saatuaan katosi perämies komeroonsa. Kapteeni ja hän puhelivat keskenään nopeasti muutaman sanan tuolla käsittämättömällä kielellään; ja joko oli perämies valmistunut uhkarohkeaan yritykseen tahi piti hän sitä mahdollisena, niin ei ainakaan hänen kasvoillaan voinut huomata hämmästyksen merkkiäkään.
Mutta hänen tyyneytensä ei kuitenkaan ollut mitään Conseilin järkähtämättömän levollisuuden rinnalla, kun ilmotin tälle kelpo pojalle aikomuksestamme tunkeutua etelänavalle. "Niinkuin isäntä paraaksi näkee" oli hänen ainoa vastauksensa ilmotukseeni, ja siihen sain tyytyä. Ned Land sitä vastoin kohautteli hartioitaan korvien tasalle.