"Professoria ja sitä vietävän kapteenia voin vain surkutella", arveli hän.
"Mutta entä jos pääsemme etelänavalle, mestari Ned?"
"Se on mahdollista, mutta sieltä ei koskaan palata."
Ned Land meni hyttiinsä, "jottei saisi mitään onnettomuutta aikaan", kuten hän suvaitsi sanoa.
Mutta tällävälin oli jo ryhdytty varusteluihin rohkeata yritystä varten. Nautiluksen mahtavat pumput puristivat ilmaa säiliöihin suunnattomalla paineella. Kello 4 ilmoitti kapteeni Nemo että yläkannen luukku suljettaisiin. Minä loin viimeisen silmäyksen paksuun jääteliin, jonka läpi meidän oli tunkeuduttava.
Ilma oli kaunis, sää selkeä, pakkasta -12° C; mutta kun oli aivan tyyni, ei kylmä tehnyt mitään haittaa.
Kymmenkunta miestä laivanväestä mursi kuokilla ja tuurilla jäätä laivan emäpuun ympäriltä, niin että se pian painui avoimeen veteen. Työ kävi sukkelaan, sillä jää oli vielä sangen ohutta. Me laskeusimme sitten kaikki laivan sisäosiin. Vesisäiliöt täytettiin. Kohta painuikin Nautilus veden alle.
Conseil ja minä olimme asettuneet salonkiin ja katselimme sen isoista akkunoista eteläisen napameren alempia kerroksia. Lämpömäärä yhä nousi. Manometrin neula liikkui taulullaan.
Tultuamme kolmensadan metrin syvyyteen aloimme, niinkuin kapteeni Nemo oli sanonutkin, liukua rintajään aaltomaista alapintaa myöten. Mutta Nautilus painui yhä alemmas, kunnes saavutti 800 metrin syvyyden. Veden lämpömäärä, joka pinnalla oli -12°, yleni täällä -11°:seen. Olimme siis jo voittaneet yhden asteen. Tuskin tarvinnee mainitakaan, että sisäpuolinen lämpömäärä laivassa pysytettiin sähkölämmityskojeiden avulla paljon korkeampana.
"Me pääsemme kyllä perille", sanoi Conseil.