"Nuo linnut", sanoin Conseilille, "ovat niin ihraisia, että Fär-saarten asukkaat panevat niihin kangassydämmet ja käyttävät niitä sitten tulisoihtuinaan."
"Eipä paljoa puutukaa etteivät ne ole todellisia lamppuja", vastasi palvelijani. "Mutta eihän voi vaatiakaan että luonto jo ennakolla varustaisi ne sydämmillä."
Kauvempana oli maankamara täynnä pingviininpesiä, jonkunlaisia maakuoppia, joihin nämä linnut laskevat munansa; meidät älyttyään ne juosta paapertivat syrjemmälle. Kapteeni Nemo tapatti niitä myöhemmin useita satoja, sillä niiden musta liha oli syötävää. Ne ovat hyvin hanhen muotoisia, selästä mustanharmaat, vatsanpuolelta valkoiset ja kaulassa heleänkeltainen juova. Ne huusivat melkein kuin aasit, ja antoivat tappaa itsensä kivillä, yrittämättä ollenkaan lähteä pakoon.
Mutta usva ei vain ottanut hälvetäkseen, eikä klo 11 aikaan aurinkoa vielä näkynyt. Se seikka huoletti minua suuresti. Kuinka voisimme nyt mitata auringon korkeutta ja määritellä asemamme? Kuinka saisimmekaan selväksi että todella olimme saapuneet navalle?
Tavatessani kapteeni Nemon näin hänen nojautuvan vaitonaisena kalliota vastaan ja tähystelevän taivaalle. Hän näytti olevan kärsimätön ja harmissaan. Mutta mitäpä tehdä? Tuo rohkea ja mahtava mies ei sentään voinut vallita aurinkoa samalla tavalla kuin merta.
Tuli puolipäivän aika, eikä päivän säteilevä tähti näyttäytynyt edes silmänräpäyksen ajaksikaan. Ei edes sen kumotusta kuultanut harmajan usvapilven takaa. Ja kohta muuttui sumu sakeaksi lumipyryksi.
"Huomenna sitten!" sanoi kapteeni minulle, kun tyhjin toimin palasimme pyryn halki takaisin Nautilukseen.
Mutta lumimyrskyä kesti vielä seuraavanakin päivänä. Yläkannella oli mahdotonta oleskella. Salonkiin, jossa kirjoittelin muistiin näitä havaintojani napamaanmatkaltamme, kuulin myrskylintujen ja albatrossien käheätä kirkunaa niiden leikitellessä ankaran myrskyn keskellä. Nautilus ei pysynyt alallaan, vaan luovi rannikkoa pitkin ja eteni vielä parikymmentä kilometriä etelään päin tuossa puolihämyssä, jonka lumipilvien taakse piiloutuva aurinko loi piirtäessään taivaanrantaa.
Mutta seuraavana päivänä, maaliskuun 20:ntenä, lakkasi pyryttämästä. Oli aika tuima pakkanen. Sumu hälveni, niin että toivoin tänään voitavan toimittaa tarpeelliset mittaukset.
En ollut vielä nähnyt kapteenia, kun vene laski minut ja Conseilin maihin. Maaperä oli täälläkin vulkaanista laatua: kaikkialla näin laava-, kuona- ja basalttiröykkiöitä, mutta en vaan tulivuorta, joka ne oli syössyt kidastaan. Täälläkin antoivat lukemattomat linnut eloa autiolle napamaisemalle. Mutta sen ainoita valtiaita eivät ne enää olleet. Siellä täällä loikoili suurina ryhminä meri-imettäväisiä, jotka katselivat meitä viisailla silmillään. Ne olivat erilaisia hylkeitä. Toiset makasivat pitkänään maassa tahi jäälautoilla, toiset taas polskahtelivat meressä. Ne eivät paenneet meidän lähestyessä, sillä ne eivät olleet vielä koskaan olleet tekemisissä ihmisten kanssa. Peräti huvittavaa oli katsella niiden herttaisia ryhmiä: kuinka isä vartioi perhettään, äiti antoi kaikkein pienimmille lapsilleen rintaa ja isommat lapset leikittelivät hilpeästi vesirajassa muutaman askeleen päässä muusta perheestä. Levätessään maalla hylje-eläimet asettuvat mitä miellyttävimpiin asentoihin, mutta liikkuminen sen sijaan käy niillä hyvin kömpelösti. Tällöin ne tekevät pikku hyppyjä vetämällä ruumiinsa kaareksi ja sitten ojentamalla sen äkisti suoraksi sekä auttamalla epätäydellisellä uimaevällään, joka niillä samaten kuin sireenieläimillä muodostaa todellisen käsivarren. Mutta vedessä ovat ne verrattomia uijia notkeine selkärankoineen, sukkulanmuotoisine, melkein karvattomine ruumiineen ja uimaevineen. Erityisen kauniit ovat niiden viisaat, ilmehikkäät silmät, joiden katsetta ei naisen viekoittelevinkaan silmäys voi suloisuudessaan voittaa. Ne ovat erinomaisen viisaat, kesyttyvät pian ja oppivat kesyinä kaikenlaisia temppuja. Mutta niinpä onkin niillä aivoaines, ihmisaivoja lukuunottamatta, runsaampi ja täydellisemmin kehittynyt kuin millään muilla imettäväisillä eläimillä. Minä arvelen että niitä helposti voisi opettaa tekemään ihmiselle suurta hyötyä jonkinlaisina ajokoirina kalastuksessa.