"Kuinka aijotte menetellä, kapteeni?"
"Minä käytän ainoastaan kronometriäni, sillä muilla koneilla voi täällä tähän aikaan vuodesta tehdä erehdyksiä. Jos pohjoinen taivaanranta huomenna maaliskuun 21 päivänä puolipäivän aikaan jakaa auringonkehän tarkalleen kahteen puoliskoon, niin tiedän että olemme etelänavalla."
"Se on kylläkin totta" huomautin; "mutta se keino ei ole matemaattisen tarkka, sillä päiväntasauksen ei tarvitse välttämättömästä aina tapahtua juuri puolipäivän hetkellä."
"Aivan oikein professori, mutta muutaman sadan metrin erotus ei tässä merkitse mitään. Yrittäkäämme siis uudelleen huomenna!"
Kapteeni palasi laivalle. Conseil ja minä jäimme vielä maihin klo 5:teen asti tutkimaan rannan kasvi- ja eläinkuntaa. Mitään merkillistä emme kuitenkaan löytäneet, lukuunottamatta harvinaisen suurta pingviininmunaa, josta ihastuneet kokoilijat olisivat mielellään maksaneet jonkun tuhatta markkaa. Conseil kantoi sen varovaisesti kuin jonkun harvinaisen kiinalaisen posliiniastian Nautilukseen. Päivälliseksi söin hyvällä ruokahalulla hylkeenmaksapaistin, joka maultaan muistutti silavaa. Sitten panin pitkäkseni ja rukoilin niinkuin hindut loistavaa päivänkehrää osottamaan meille suosiotaan huomispäivänä.
Huomenissa, maaliskuun 21 p., nousin jo klo 5:ltä yläkannelle. Siellä tapasin kapteeninkin laivasta tähyämässä.
"Ilma alkaa seestyä", sanoi hän. "Minulla on hyvät toiveet. Aamiaisen syötyämme menemme maihin valitsemaan sopivan mittauspaikan."
Kello 9 nousimme maihin, kapteeni Nemo, minä ja kaksi laivamiestä, jotka kantoivat tarvittavia koneita, nim. kronometriä, kiikaria ja ilmapuntaria. Taivas kirkastui kirkastumistaan. Pilvet hajosivat ja kulkivat eteläänpäin. Usva hälveni meren kylmältä pinnalta. Kesti kaksi tuntia, ennenkun perin vaivaloisia teitä pääsimme nousemaan kapteenin valitsemalle vaarinottopaikalle, muutamalle muita korkeammalle vuorikeilalle, joka oli puoleksi porfyyria, puoleksi basalttia.
Sieltä levisi silmäimme eteen määrätön meren ulappa, jonka reuna pohjoisessa leikkautui terävästi näköpiiriä vastaan. Jalkaimme alla levisi häikäisevän valkeita lumikenttiä, päittemme päällä valjunsininen pilvetön taivas. Pohjoisessa näimme auringonkehän paistavan tulipallona ja vähitellen laskeutuvan taivaanrannan taa.
Vuorenhuipulle tultuamme mittasi kapteeni sen korkeuden huolellisesti ilmapuntarilla. Neljännestä vailla 12 hän tarttui kaukoputkeen ja seurasi sillä tarkkaavaisesti auringonkehrää, jonka viimeiset säteet kultasateena valuivat tämän aution mantereen ja vielä autiomman meren yli, joilla tähän asti ei vielä yhdenkään toisen ihmisen jalka ollut astunut eikä mikään alus uraansa etsinyt.