Onnettomuusko vai sattuma?
Seuraavana päivänä, maaliskuun 22:ntena, kello 6 aamulla aloimme varustaida paluumatkalle. Valju aamuhämärä muuttui päivän päälle pimeäksi yöksi. Tuima pakkanen vallitsi. Tähdet tuikkivat ihmeellisen kirkkaasti, ja suoraan päittemme päällä kimalteli ihana Etelänristi, joka etelänavanseuduilla vastaa meidän Pohjantähteämme.
Lämpömittari näytti -12°C, ja kun samalla kävi navakka etelätuuli, oli pakkanen aika pureva. Jääkappaleiden luku ja koko kasvoi yhä. Meri näytti jäätyvän kaikkialla. Etelän vedet ovat kuusi kuukautta aivan kulkemattomat; minne ottivat sitten valaat turvansa täksi ajaksi? Epäilemättä ne sukelsivat rintajään alitse etsimään sulia vesiä. Hylkeet ja mursut sen sijaan ovat tottuneet elämään mitä ankarimmissa ilmastosuhteissa, ja ne jäivät sen vuoksi näille jään valtaamille seuduille. Niitä opettaa vaistonsa aukaisemaan avantoja jäähän ja pitämään niitä alati avoimina. Näistä aukoista ne nousevat vähänväliä hengittämään; ja kun linnutkin kääntävät selkänsä etelänavan kolkolle talvelle, jäävät nämä imettäväiset yksinään koko vapamantereen valtioiksi.
Kun vesisäiliöt oli saatu täytetyiksi, laskeutui Nautilus hitaasti syvään veteen. Se pysähtyi 300 metrin syvyydelle; potkuri alkoi pieksää vettä, ja rautainen alus lähti painamaan suoraan pohjoista kohti 15 solmunvälin nopeudella. Illan tullen se jo liukui rintajään määrättömän pintakuoren alla.
Kello 3 tienoissa aamulla minut havahdutti ankara täräys. Puoliunissani istahdin sängyn reunalle ja koetin kuunnella pimeässä, mutta silloin tuli uusi täräys, joka lennätti minut kauvaksi lattialle. Nautilus alkoi kallistella kovasti.
Kapusin seinää myöten pystyyn ja hapuilin kapeata käytävää pitkin salonkiin, jonka kattolampuista säteili kirkas valo. Huonekalut olivat nurinnarin permannolla. Onneksi olivat museon lasikuvut, joiden sisällä kokoelmain harvinaisia ja kallisarvoisia esineitä säilytettiin, ruuveilla kiinnitetyt alustoihinsa, niin että ne olivat pysyneet paikoillaan. Ylähangan puolella olevat taulut riippuivat tiukasti seinää vasten, mutta alahangan puolella kellottivat niiden alareunat puolen metrin päässä seinästä. Nautilus oli siis kallistunut ylähangan puolelle, ja mikä pahempi, se makasi aivan liikkumatta paikallaan.
Sisältä kuului hätäisiä askeleita ja sekavia ääniä, mutta kapteeni Nemoa ei näkynyt. Olin juuri lähtemäisilläni salongista, kun sinne säntäsivät Conseil ja Ned Land.
"Mitä on tapahtunut?" kysyin heti.
"Sitä tulen isännältä tietämään", vastasi Conseil.
"Tuhat tulimmaista, minäpä sen tiedän!" äyskäsi kanadalainen. "Nautilus on käynyt karille, ja päättäen sen asemasta en luule että se nyt pääsee yhtä helposti irti kuin edellisellä kerralla Torresin salmessa."