Kapteeni Nemo oli valinnut merkillisen hetken filosoofisiin mietiskelyihinsä, mutta nykyistä onnettomuutta ne eivät ollenkaan selittäneet.
"Saanko tiedustaa, herra kapteeni, tämän onnettoman tapahtuman syytä?"
"Suunnaton jäälohkare, kokonainen jäävuori on kallistunut nurin aivan eteemme", hän vastasi. "Kun lämpimämpi merivesi tahi tavantakaa sattuvat yhteentörmäykset toisten jäävuorten kanssa kalvavat tällaisten jättilohkareiden alapintaa, niin nousee niiden painopiste korkeammalle ja ne heilahtavat puolen kierrosta ympärinsä, kaatuen laellensa. Juuri näin on tässä käynyt. Muuan tämmöinen jäävuori kääntyi nurin ja törmäsi Nautilusta vastaan sen syvälle mennessä, liukui sitten sen emäpuun alle ja nosti sen vastustamattomalla voimalla vähemmän tiheisiin vesikerroksiin; ja siellä laivamme nyt makaa kyljellään ja liikkumattomana."
"Mutta eikö alusta saa irti tyhjentämällä vesisäiliöt ja siten keventämällä sen painoa?"
"Sitä juuri yritetään paraikaa, professori. Voitte kuulla kuinka pumput ovat täydessä toimessa. Silmätkäähän manometrineulaa! Se näyttää että Nautilus kohoaa, mutta jäävuori kohoaa yhtä haavaa sen kanssa; ja siksi kunnes joku este tulee väliin pidättämään sen ylöspäin käyvää liikettä, ei asemassamme voi tapahtua minkäänlaista muutosta."
Nautilus kallisteli yhä ylähangan puolelle. Se nousisi varmastikin pystyyn, hetikun jäävuori pysähtyisi itsestään. Mutta kukaties se silloin törmäisi ylempänä olevaa rintajäätä vastaan ja joutuisi puristuksiin näiden kahden jääjättiläisen väliin?
Minä mietiskelin kaikkia mahdollisia seurauksia sellaisesta tilanteesta. Kapteeni Nemo tarkasteli edelleen manometrineulan kulkua. Nautilus oli sitten jäävuoren keikahduksen jälkeen kohonnut noin viisikymmentä metriä, mutta pysyi yhä kallellaan.
Yht'äkkiä tuntui aluksen runko liikahtavan hiukan. Nautilus nousi jonkun verran pystyyn. Seinät asettuivat taas kohtisuoraan asentoon. Ei kukaan meistä virkkanut sanaakaan; kaikki otimme vain sykkivin sydämmin vaaria laivan liikunnasta ja tunsimme, kuinka se hitaasti kohosi kölilleen. Tällä tapaa kului moniaita minuutteja.
"Vihdoinkin seisomme pystyssä!" huudahdin.
"Niin teemme", virkkoi kapteeni ja astui salongin ovelle.