"Sulkekaa silmänne, isäntä, elkääkä katselko!" Näin sanoen Conseil peitti molemmin käsin silmänsä.
"Mikä sinulla on, poikaseni?"
"Valo sokaisi minut, olen sokea!"
Silmäni kääntyivät tahtomattani akkunaan päin, mutta eivät voineet ollenkaan sietää niistä sisäänvirtaavaa tulenlieskaa.
Minä ymmärsin mitä oli tapahtunut. Nautilus oli lähtenyt nopeaan liikkeeseen. Jäämuurien heijastukset sulivat yhtenäiseksi häikäiseväksi hohteeksi.
Salongin akkunaluukut suljettiin, mutta pitkän aikaa pidimme käsiä vielä silmäimme edessä, jotka olivat aivan sokaistuneet. Kesti kauvan, ennenkun niiden verkkokalvoa kohdannut ärsytys lakkasi tuntumasta.
"Sitäpä en olisi ikinä uskonut mahdolliseksi!" sanoi Conseil.
"Enkä minä usko sitä vieläkään", tokaisi kanadalainen.
"Kun kerta taas nousemme maihin", lisäsi Conseil, "nähtyämme niin paljon luonnon ihmeitä, niin mitä osaamme ajatellakaan kaikista noista vaivaisista pikkuasioista, joita tulemme kohtaamaan ihmiskätten muodostelemissa maanosissa? Ei, asuttu maailma ei oikeastaan ole sen arvoinen että sinne enää palaammekaan!"
Tällainen ihastuksenpuuskaus muuten niin levollisen flaamilaispoikani suusta osottaa, kuinka korkealle hurmauksemme oikein oli noussut. Mutta Ned Land ei malttanut olla jäähdyttämättä sitä kipollisella kylmää vettä.