"Asuttu maailma!" sanoi hän ja pudisti päätään. "Ole rauhallinen, kuomaseni, sinne emme palaja enää koskaan."
Kello oli 5 aamulla. Silloin tunsimme taas tärähdyksen Nautiluksen kokan puolella. Älysin että sen panssarikeula oli törmännyt jäävuorta vastaan. Sen täytyi olla aiheutunut väärästä ohjauksesta, sillä tämä jäälohkareita täynnä oleva merenalainen tunneli ei ollut helppo kulkea. Arvelin että kapteeni Nemo oli muuttanut suuntaansa ja koetti kiertää näitä esteitä tai noudattaa tunnelin mutkia. Mutta vastoin luuloani tunsin Nautiluksen tekevän aivan selvästi tajuttavan takaperoisen liikkeen.
"Kuljemmeko nyt taapäin?" kysyi Conseil.
"Siltäpä tuntuu", vastasin. "On selvää ettei tunnelista ole ulospääsyä äskeiseen suuntaan."
"Entä sitten?"
"No, silloin on yksinkertainen keino jälellä. Me palaamme samaa tietä takaisin ja etsimme ulospääsyä eteläpäästä. Siinä koko temppu!" Minä koetin puhuessani näyttää levollisemmalta kuin todella olinkaan.
Nautiluksen takaperoinen liikunta kiihtyi yhä edelleen, ja potkurinsa kiidättämänä kulki se vinhaa vauhtia eteläänpäin.
"Se viivyttää ulospääsyämme", arveli Ned.
"Mitäpä merkitsee jokunen minuutti enemmän tai vähemmän, kunhan pääsemme tästä vankilasta vapauteen!"
"Totta kyllä", väitti Ned, "jos nimittäin todella koskaan pääsemmekään."