Minä kävelin jonkun minuutin edestakaisin salongin ja kirjaston väliä. Ned Land ja Conseil istuivat vaitonaisina. Vihdoin heittäydyin sohvalle ja otin käteeni kirjan, jonka lehtiä koneellisesti selailin.
Neljännestunnin kuluttua tuli Conseil luokseni ja sanoi:
"Taitaa olla se hyvinkin huvittava kirja, jota isäntä lukee?"
"Onpahan vaan", vastasin.
"Sen kyllä uskon, sillä se on isännän omaa käsialaa."
"Mitä tarkotat?"
Ja todella pidinkin omaa teostani "Suurten vedenalaisten luotojen salaisuuksia" kädessäni. Nakkasin sen sohvalle ja alotin jälleen kävelyni. Ned ja Conseil nousivat lähteäkseen pois.
"Odottakaahan vielä vähän, ystäväni", sanoin ja pidätin heitä luonani.
"Niinkuin isäntä käskee", vastasi Conseil.
Näin kului moniaita tunteja. Minä katselin usein salongin seinällä riippuvia kojeita. Manometri ilmotti Nautiluksen yhä pysyttelevän 300 metrin syvyydellä, kompassi sen pitävän edelleen eteläistä suuntaa ja sähköloki sen kulkevan 20 solmunvälin vauhdilla, joka tuntui aivan liialliselta näin ahtailla vesillä. Mutta kapteeni Nemo tiesi ettei hän sittenkään voinut liiaksi kiirehtää, sillä täällä vastasivat minuutit vuosisatoja.