Kello 8.25 tuntui jälleen täräys, ja tällä kertaa perän puolelta. Minä kalpenin. Ned ja Conseil lähenivät minua. Minä tartuin uskollisen palvelijani käteen. Me katsoimme tiukkaan toisiamme silmiin, eivätkä sanat olisikaan voineet niin hyvin tulkita mitä tänä hetkenä tunsimme.
Nyt saapui kapteenikin salonkiin. Minä riensin häntä vastaan.
"Onko etelänpuolinen tunnelinsuu tukossa?" kysyin.
"On, herrani. Jäävuori on muuttanut asentoaan ja salvannut meiltä kaiken ulospääsyn."
"Olemme siis loukussa?"
"Niin olemme!"
XV LUKU.
Ilma loppuu.
Nautiluksen ympärillä, yllä ja alla oli siis läpäisemätön jäämuuri. Me olimme rintajään vankeina. Kanadalainen iski suuren nyrkkinsä pöytään. Conseil pysyi vaiti. Minä katselin kapteenia. Hänen kasvoilleen oli palannut entinen järkähtämätön levollisuus. Hän seisoi käsivarret ristissä rinnallaan ja oli vaipunut mietteisiinsä. Nautilus pysyi liikahtamatta paikallaan.
"Hyvät herrat", sanoi kapteeni viimein järeällä äänellä, "kahdella tapaa voi kuolla, kun on joutunut meidän asemaamme." Tuo käsittämätön ihminen näytti näin sanoen aivan matematiikan professorilta, joka selittelee jotain algebran tehtävää oppilailleen.