"Joko me murskaudumme kuoliaiksi", jatkoi hän, "tahi menehdymme raittiin ilman puutteesta. Nälkäkuolemasta ei minun tarvitse puhua, sillä Nautiluksessa on ravintoaineita pitemmäksikin aikaa, kuin meillä on elettävänä. Punnitkaamme siis, kumpi ensin mainitsemistani kuolintavoista on meille edullisempi."
"Mitä tukahtumiseen tulee," huomautin, "niin tuskinpa meidän tarvitsee sitä peljätä, sillä ovathan ilmasäiliömme aivan täydet."
"Aivan oikein", vastasi kapteeni, "mutta niissä riittää meille ilmaa ainoastaan kahdeksi päiväksi. Olemme nyt olleet veden alla kuusineljättä tuntia, ja ilma laivassa on jo niin tympeätä että se tarvitsee raitistamista. Kahdeksanviidettä tunnin kuluttua ovat ilmavarastomme tyyten käytetyt."
"No niin, kapteeni, vapautukaamme siis noiden kahdeksanviidettä tunnin kuluessa vankeudestamme."
"Ainakin voimme koettaa murtaa reikää meitä ympäröivään jäämuuriin."
"Miltä puolelta?" kysyin.
"Siihen voi luotauslanka antaa vastauksen. Minä annan Nautiluksen laskeutua alemmalle jäävuorelle ja panen mieheni sukellustamineihin puettuina käymään jäämuurin kimppuun sen heikoimmalta kohdalta."
"Voiko salonginakkunoita pitää auki?"
"Aivan hyvin, sillä alus pysyy paikoillaan."
Näin sanoen kapteeni Nemo kävi hommaan. Pian kuului viheltävää ääntä, josta arvasin veden tunkeutuvan säiliöihin. Nautilus vajosi hitaasti ja lepäsi viimein jääperustalla 350 metrin syvyydellä.