"Ah, kunpa voisin olla hengittämättä, jotta isännälle jäisi enemmän raitista ilmaa!"
Kyyneleet nousivat silmiini kuullessani tuon uskollisen pojan puhuvan niin.
Tilanteemme laivassa oli kerrassaan hirvittävä. Kuinka kerkeästi pukeuduimmekaan sukellustamineisiimme päästäksemme ulos työskentelemään! Kuokat kajahtelivat jääkerrosta vastaan. Käsivarren lihakset uupuivat, kämmenistä lähti nahka irti, mutta mitäpä välitimmekään näistä vaivoista ja haavoista! Saimmehan elähyttävää ilmaa keuhkoihimme! Voimme hengittää vapaasti!
Eikä kumminkaan kukaan tahallaan viivytellyt työpaikalla. Määräajan kuokkaa heiluteltuaan luovutti kukin mielellään hengityskojeen läähättävälle toverille, jotta hänkin saisi keuhkoihinsa puhdasta ilmaa. Kapteeni Nemo näytti kaikille hyvää esimerkkiä.
Tänä päivänä kävi työmme vielä rivakammin kuin ennen. Meillä oli jälellä ainoastaan kahden metrin vahvalta jääpintaa. Ainoastaan kahden metrin vahvuinen jääkalvo erotti meitä vapaasta merestä! Mutta säiliöt olivatkin jo miltei tyhjät puhtaasta ilmasta. Se vähäinen määrä, minkä ne vielä sisältivät, oli säästettävä ulkotyössä olijoille. Nautilukseen ei siitä riittänyt rahtuistakaan.
Kun illalla taas palasin laivaan, tunsin miltei tukahtuvani. Sellainen yö! Sen kärsimyksiä ei voi sanoin kuvatakaan. Seuraavana päivänä oli hengitykseni kamalan vaikeata. Päänkivun lisäksi tuli kova huimaus, niin että olin aivan kuin humaltunut. Seuralaiseni tunsivat samaa. Monet laivamiehistä kärsivät hirveitä tuskia.
Tänä päivänä, joka oli vankeutemme kuudes, päätti kapteeni Nemo murskata meitä vapaasta vedestä erottavan jääseinän, koska kuokilla hänen mielestään päästiin liian hitaasti eteenpäin. Hän säilytti alati kylmäverisyytensä ja rohkeutensa. Siveellisellä lujuudellaan hän tukahutti ruumiilliset kärsimyksensä. Meidän toisten ruikutellessa hän mietti, punnitsi ja toimi. Hänen käskystään alus kevennettiin, s.o. kohotettiin irti jäälautasta muuttamalla sen ominaispainoa. Sitten se hinattiin sen suunnattoman aukon kohdalle, jonka olimme hakanneet jäähän; ja täytettyä säiliöt jälleen vedellä laskettiin se hitaasti aukkoon. Samassa tuokiossa nousi koko miehistö laivaan, ja kaksoisovi teljettiin kiini. Nautilus lepäsi nyt jääkalvolla, joka enää oli vain metrin vahvuinen ja johon oli porattu tuhatkunta reikää. Säiliöitten hanat avattiin nyt vallan auki, ja sata kuutiometriä vettä virtasi aukkoon ja lisäsi sadalla tonnilla Nautiluksen painoa.
Me odotimme, kuuntelimme, unhotimme kärsimyksemme ja elimme vain toivossa. Tähän viimeiseen hätäkeinoon panimme kaiken luottamuksemme. Vaikka päässäni suhisi kuin koskenpauhu, kuulin kohta valtavaa kohinaa laivanrungon alta. Jää särkyi paukkuen, ja Nautilus laskeutui laskeutumistaan.
"Me pääsemme tästä hornankuilusta!" kuiskasi Conseil korvaani.
En voinut vastata hänelle mitään. Tartuin vain hänen käteensä ja puristin sitä suonenvedontapaisesti.