Minä en ollut nähnyt häntä kotvaan aikaan. Hän näytti hyvin synkkämieliseltä. Meitä puhuttelematta, tuskinpa huomaamattakaan, hän kävi akkunan luo, silmäsi meren kummituksia ja virkkoi sitten muutaman sanan perämiehelle.
Tämä lähti tiehensä. Kohta suljettiin akkunaluukut, ja kattolamppuihin leimahti valoa.
Minä astuin kapteenin luo.
"Merkillinen kokoelma mustekaloja", sanoin hänelle keveästi, aivan kuin joutilas katselija, joka akvaarion lasiruudun takaa on silmäillyt merelliskokoelmia.
"Niin tosiaan, herra luonnontutkija", vastasi hän; "ja me käymme taistelemaan niiden kanssa rinta rintaa vastaan."
"Rinta rintaa vastaan", toistin ällistyneenä, luullen kuulleeni väärin.
"Juuri niin, professori. Potkuri ei enää tee tehtäväänsä. Luulen yhden noista mustekaloista takertuneen kiini siihen ja estävän sen pyörimistä."
"Mitä nyt aijotte tehdä?"
"Nousta ylös pintaan ja surmata koko joukkion."
"Se on vaikea tehtävä, kapteeni."