"Kurimus! Kurimus!"[25] huudettiin joka taholla.
Kurimus! Kaameampi sana ei näin arveluttavana hetkenä olisi koskaan voinut kajahtaa korviimme! Me olimme siis näillä kamalilla vesillä Norjan pohjoisrannikolla. Oliko Nautilus tullut temmatuksi tuohon hornankuiluun samassa hetkessä, kun juuri irrotimme purtta sen kupeelta pakoon lähteäksemme?
Me tiedämme että vuoksen tultua syöksyvät Værø- ja Lofoten-saarten väliin suljetut vedet eteenpäin vastustamattomalla raivolla. Ne synnyttävät vedenpyörteen, jota ei mikään alus voi rankaisematta lähestyä. Taivaanrannan joka taholta syöksyy yhteen jättimäisiä ärjyaaltoja muodostaen tämän suunnattoman vesisuppilon, jota täydellä syyllä sanotaan "meren navaksi" ja jonka ympärysmitta käsittää viisitoista kilometriä. Siihen jouduttuaan eivät vain alukset mene pirskoiksi, vaan jäämeren valkeat karhut, jopa valaatkin katoavat jäljettömiin.
Näille miesten-syöjille sijoille Nautilus nyt oli joutunut joko vahingosta tahi ehkäpä päällikkönsä vakaasta aikomuksesta. Se piirsi kurimuksen reunalla kierreviivan, jonka säde pienenemistään pieneni. Ja yhdessä sen kanssa kiersi samaa rataa meidän poloinen purtemme, johon jo olimme ennättäneet asettua ja joka vielä oli kiinnitetty emäaluksen kupeelle. Meidät valtasi äärimmäinen kauhu; veri hyytyi suonissamme, ruumiimme peitti kylmänhiki kuten kuolemankamppauksen lähestyessä. Entä mikä pauhina rauskean venosemme ympärillä! Mikä ukkosmainen jylinä, jota kaijut toistelivat peninkulmien päähän! Kuinka kiehuivat ja vaahtosivatkaan nuo aallot murskautuessaan, keilamaista kallionkärkiä vastaan tuolla syvyydessä, missä vahvimmatkin esineet murskautuvat, missä valtaiset ikihongat pirstautuvat tulitikuiksi!
Mihin olimme matkamme lopulla joutuneetkaan! Me keikuimme ja hyppelimme ärjyaallon harjalta sen pohjaan ja jälleen takaisin. Nautilus puolustautui kuin inhimillinen olento. Sen teräslihakset natisivat. Välistä se seisoi kokka pystyssä taivasta kohden, ja meidän purtemme samoin sen mukana.
"Meidän täytyy pidellä kiini", sanoi Ned, "ja koettaa kiertää ruuvit lujasti kiini. Me ehkä pelastumme jos pursi pysyy Nautiluksessa…"
Hän ei ennättänyt lopettaa lausettaan, kun kuulimme metallin rauskumista. Ruuvikierteet repeytyivät irti ja Nautiluksen kupeella tempaistu purtemme lensi kuin lingosta kivi keskelle pyörrettä.
Päähäni sattui rautapalanen, ja tästä ankarasta täräyksestä menetin tajuni.
XX LUKU.
Loppusananen.