"Huomasin heti syyn, miksi harpuunani ei ollut sen nahkaa puhkaissut vaan kimmonnut takaisin."
"Miksi ei, Ned, miksi ei?"
"Siksi, professori, että pahus on tehty rautalevyistä."
Kanadalaisen viime sanat aikaansaivat äkillisen vallankumouksen aivoissani. Minä heilahutin itseni sukkelasti sen olennon tai esineen harjalle, jonka ulkopinnalle olimme pelastuneet. Tähystelin sitä tarkemmin. Se oli ilmeisesti kova, läpitunkematon kappale eikä suinkaan sitä pehmeätä ainetta, josta isojen meri-imettäväisten ruumiit ovat muodostuneet. Mutta ehkäpä tämä kova pinta olikin luupanssari, niinkuin muinaisaikain merijättiläisillä, ja minä voisin luokittaa hirviön kaksi-elementtisten matelijain ryhmään, ehkäpä kilpikonnien tai alligaattorien joukkoon.
Mutta ei! Tämä mustanpuhuva selkä, joka meitä kannatti, oli sileä, kiiltävä ja suomukseton. Siihen iskiessä kuului metallin kalskahdus; ja niin uskomattomalta kuin kuulostikin, näytti se olevan kokoonpantu yhteenniitatuista rautalevyistä.
Sitä ei enää käynyt epäileminenkään! Tämä hirviö, tämä luonnonilmiö, joka oli hämmentänyt koko tieteellisen maailman ja kuohuttanut molempain pallonpuoliskojen merimiesten mielikuvitusta yli äyräittensä, olikin — se täytyi nyt myöntää — vieläkin yllättävämpi ilmiö: se oli ihmiskätten tuote!
Mutta tämä seikka ei vähentänyt vaaraamme. Me makasimme jonkinlaisen vedenalaisen aluksen ulkopinnalla, joka alus näytti suunnattomalta teräskalalta. Ja juuri nyt alkoi kuulua polskinaa sen takapuolelta (se nähtävästi kulki potkurin avulla), ja alus rupesi liikkumaan. Ennätimme paraiksi takertua kiinni sen yläosaan, joka kohosi yli kahden metrin korkeuteen vedenpinnasta, eikä sen nopeus onneksemme ollut erittäin suuri.
"Niin kauan kun tämä pahus liikkuu vaakasuorasti", ärähteli Ned Land, "ei ole väliä; mutta annappa sen sukeltaa syvyyteen, niin ei hengestämme kannata maksaa ruosteista lanttiakaan."
Kanadalainen oli oikeassa. Meidän piti välttämättä päästä puheisiin aluksen sisäpuolella piileskelevien olentojen kanssa, olivatpa ne mitä laatua hyvänsä. Minä tähystelin ja hapuilin kaikkialta aukkoa tai ovea tahi edes jonkinlaista nastaa eli salavieteriä jota painaisin; mutta rautavyöt olivat mitä tarkimmin ja kiinteimmin yhteenniitatut. Ja sitäpaitsi sammui nyt viimeinenkin kuunkajastus ja me jäimme täydelliseen pimeyteen.
* * * * *