Vihdoinkin kului tämä pitkä yö. Epäselvä muisteloni sen synnyttämistä vaikutelmista estää kaiken tarkemman kuvauksen siitä. Yhden asian vain muistan. Tuulen ja aaltojen meitä keinutellessa olin toisinaan erottavinani joitakin kumeita ääniä, jonkinlaisen etäisen, katkeamattoman hälyvirran, jota silloin tällöin katkaisi selvemmin tajuttavat komentosanat. Mikä oli oikeastaan tämän merenalaisen aluksen salaisuus, jolle koko maailma oli turhaan koettanut saada selitystä? Minkälaisia olentoja sen avaran rungon sisäpuolella piileksi? Mikä koneellinen voima sen hirvittävän nopeuden synnytti?
Päivä alkoi valjeta. Aamusumut ympäröivät meitä joka haaralla, mutta nekin pian hälvenivät. Olin juuri tutkimassa turvapaikkaamme, joka muodosti eräänlaisen tasaisen korokkeen kuoren selkäpuolella, kun tunsin että olimme vähitellen vajoamassa.
"Oh, kirottua!" ärjäsi Ned Land, potkien kumeasti tärähtelevää rautasiltaa aliansa; "avatkaa, sen vietävän julmurit!"
Onneksi lakkasi vajoava liike silloin hetkeksi.
Yht'äkkiä kuului aluksen sisästä ääni, juurikuin rautatelkeitä kiskastaisiin voimakkaasti syrjään. Rautalevyistä aukeni yksi, ja näkyviin ilmestyi miehenhaamu, joka kimakasti kiljaisten katosi samassa tuokiossa näkyvistämme.
Muutama silmänräpäys myöhemmin ilmestyi äänettömästi kahdeksan kookasta, naamioitua miestä, jotka ajoivat meidät edellään alas hirvittävään vehkeensä uumeniin.
VIII LUKU.
Mobilis in mobili.
Tämä väkivaltainen, kovakourainen temppu suoritettiin salaman nopeasti. Jäseneni olivat kuin rikkiruhjotut. Keitten kanssa olimmekaan joutuneet tekemisiin? Arvatenkin eräitten uudenaikaisten merirosvojen, jotka hävittelivät meriä omintakeisella tavallaan.
Tuskin oli kapea rautaovi sulkeutunut päittemme päällä, kun läpitunkematon pimeys ympäröi meidät. Tunsin paljaitten jalkaini takertuvan rautaportaiden puoliin. Perässäni seurasivat Ned Land ja Conseil, jäntevien käsien niskasta johtamina. Portaiden juurella avautui toinen ovi, meidät työnnettiin siitä sisään ja se läjähti helähtäen kiini perässämme.