"Pysyköön isäntä vain rauhallisena", kehotti hämmentymätön Conseil.
Valkean valossa voin nyt paremmin tarkastella vankilahuonettamme. Mitään muuta kuin tuon pöydän ja viisi tuolia ei se sisältänyt. Näkymätön ovi tuntui olevan ilmanpitävästi suljettu. Ei mistään kuulunut hiiskahdustakaan; kaikki näytti kuolleelta tämän aluksen sisässä. Liikkuiko se nyt, kyntikö se valtameren ulappaa vai sukelsiko sen mittaamattomiin syvyyksiin? En voinut edes arvatakaan mitään.
Mutta eläpäs — nyt kuului telkeiden ryskettä, ovi avautui ja kaksi miestä astui sisään.
Toinen heistä oli lyhyt, hyvin hartiakas ja voimakkaan näköinen, tuuhea musta tukka päätä ja paksut viikset lihakkaita huulia varjostamassa, silmät läpitunkevat ja liikkeet vilkkaat kuten Etelä-Ranskan asukkailla yleisesti.
Toinen muukalainen ansaitsee tarkemman kuvauksen. Fysionomistit[9] olisivat lukeneet hänen kasvojaan kuin avattua kirjaa. Panin merkille hänen huomattavimpia luonteenominaisuuksinaan: — itseluottamuksen — koska pää hänellä istui hyvin olkien välissä ja hänen mustat silmänsä katselivat eteensä kylmän vakaina; kylmäverisyyden — sillä hänen kalpea ihonsa todisti veren ja tunteiden hillitsemistä; voiman — hänen korkeakaaristen kulmakarvainsa äkkinäisestä kokoonkutistumisesta; ja rohkeuden — sillä hänen syvä hengityksensä osotti suurta keuhkojen voimaa.
Vaikea oli sanoa, oliko tämä mies viidenneljättä vai viidenkymmenen vuoden ikäinen. Hän oli pitkäkasvuinen, otsa leveä ja korkea, nenä suora, suu hienopiirteinen, hampaat kauniit, kädet kapeat ja pitkät, todistaen omistajansa äkkinäisestä, hermostuneesta luonteesta. Tämä mies oli kieltämättä ihailtavin ihmistyyppi mitä milloinkaan olin nähnyt. Merkillisintä hänessä ehkä olivat silmät, jotka sijaiten kaukana toisistaan voivat kaiketi havaita neljänneksen taivaanrannasta yhdellä katseella.
Tämä seikka (ja sen perästäpäin huomasinkin todeksi) antoi hänelle paljoa suuremman näkemiskyvyn kuin yksin Ned Landillakin oli. Kun tuo muukalainen katseli jotain esinettä, kutistuivat hänen kulmakarvansa kokoon, isot silmäluomet pyöristyivät ikäänkuin rajoittaakseen näköpiiriä, ja hän katseli eteensä kuin näkisi esineen paljon lähempänä itseään, kuin voisi hän katseellaan hajoittaa alkuosiin vesihiukkaset, nuo meidän silmillemme näkymättömät rahtuset, ja lukea suurten merensyvyyksien salaisuudet.
Molemmat muukalaiset olivat puetut vaatteisiin vallan erikoista kuosia, joka salli jäsenille vapaan liikunnan; päässä heillä oli majavannahkalakit ja jalassa hylkeennahkasaappaat. Pitempi heistä, joka ilmeisesti oli laivan päällikkö, katseli meitä hyvin tarkkaavasti, mutta sanaakaan virkkaamatta; sitten kääntyen kumppaniinsa puheli hän tälle jollain tuntemattomalla kielellä. Se oli erittäin sointuvata ja sen ääntiörikkaus tuntui sallivan hyvin suurta koronvaihtelua.
Toinen vastasi pudistamalla päätään sekä lisäsi pari miltei käsittämätöntä sanaa. Sitten hän näytti kysyvän minulta jotakin katseellaan.
Minä vastasin hyvällä ranskankielellä, etten tuntenut heidän käyttämäänsä kieltä; mutta hän ei tuntunut käsittävän minua, niin että jouduin yhä enemmän ymmälle.