"Hohoijaa, nyt minä nukun kuin tukki", vakuutti Conseil.
"Minä myös", myönsi Ned Land.
Molemmat kohtalotoverini painautuivat hytin lattialle ja olivat kohta sikeässä unessa. Minulla sitävastoin pyöri liian monia ajatuksia aivoissa, liian monia kysymyksiä mielessä, jotka väkisinkin pitivät mieltä valveilla. Missä oikein olimmekaan? Mikä outo voima meidän kanssamme leikitteli? Minä tunsin — tai pikemminkin kuvittelin mielessäni — että alus, jossa olimme, oli juuri vaipumassa valtameren pohjimmaiseen uomaan. Hirvittävät painajaiset vaivasivat minua; olin noissa salaperäisissä merenuumenissa näkevinäni kokonaisen maailman tuntemattomia eläinhirviöitä, joiden sukua vankila-aluksemmekin tuntui olevan — samalla lailla elävä, liikkuva ja yhtä kamalanmuotoinen kuin nuo hirviöt. Vihdoin alkoi kuume hälvetä aivoistani, mielikuvitukseni siirtyi vielä epämääräisempiin etäisyyksiin, ja minäkin vaivuin sikeään uneen.
IX LUKU.
Ned Land kiukkuisena.
En tiedä kuinka kauvan nukuimmekaan; mutta pitkä täytyi unemme olla, koska se vapahti meidät täydellisesti väsymyksestämme. Minä ensiksi heräsin. Toverini eivät olleet liikahtaneetkaan, vaan makasivat hiljaa kukin nurkassaan.
Noustuani jotenkin kovalta yösijaltani tunsin pääni viileäksi ja ajatukseni selviksi. Aloin heti tutkistella tarkemmin vankihuoneemme sisäpuolta. Ei mitään ollut siellä muuttunut meidän nukkuessamme. Vankila oli yhä vankila — ja me sen asukkaat yhä vankeja. Tarjoilija oli sentään makuumme aikana tyhjentänyt pöydän.
Mutta sitten tunsin hengittäväni vaikeasti. Ahdas ilma tuntui painavan kokoon keuhkojani. Vaikka hytti olikin koko avara, olimme ennättäneet käyttää melkoisen osan sen sisältämästä happimäärästä. Eikä se ihmettä ollutkaan; jokainen täyskasvuinen henkilö hengittää tunnissa happimäärän, joka sisältyy 83 litraan ilmaa, ja kun uloshengittämämme hiilihappo sekautui tähän hapesta yhä köyhemmäksi käyvään ilmaan, niin ennättipä se muuttua aivan sietämättömäksi.
Aivan ehdottomasti täytyi vankilaamme saada puhdasta ilmaa, eikä vain vankilaamme, vaan koko vedenalaiseen alukseen. Tämä herätti aivoissani uuden kysymyksen. Millähän tavoin tällainen ilmanpuhdistaminen laivassamme tapahtui? Kemiallisin keinoinko, kuumentamalla kloorihappoisesta kalista esiin happea ja imeyttämällä hiilihappoa lipeään? Vaiko vähemmän vaivaa ja ainetta kuluttavalla tavalla, nousemalla valaan tavoin vedenpinnalle ja varustamalla alukseen sen puhtaan ilmamäärän, jolla tultiin taas toimeen seuraavat neljäkolmatta tuntia?
Olin jo pakotettu haukkaamaan ilmaa niinkuin kala kuivalla maalla, saadakseni keuhkoihini tarvittavan hapen ahtaan komeromme ilmavaroista, kun äkkiä tunsin puhtaan, suolaiselta tuoksahtavan tuulahduksen. Se oli todella virkistävää, jodinsekaista meri-ilmaa. Avasin suuni selki selälleen ja annoin keuhkojeni imeä raittiita happihiukkasia.