"On kyllä, herrani. Voi sattua että jotkut tapaukset, ennakolta aavistamattomat, saattavat pakottaa minut sulkemaan teidät hytteihinne joiksikin tunneiksi tai päiviksi, miten asia kulloinkin vaatii. Kun en halua milloinkaan käyttää väkivaltaa, odotan teiltä — teiltä enemmän kuin tovereiltanne, ehdotonta tottelevaisuutta. Näin menetellen minä otan kaikesta vastuunalaisuuden, vapautan teidät tykkänään, sillä minä teen mahdottomaksi että näkisitte mitään mitä teidän ei tule nähdä. Suostutteko siihen ehtoon?"
Siispä tulisi laivalla tapahtumaan asioita, lievimmin sanoen eriskummaisia, joita yhteiskunnallisten lakien piirissä vielä oleksivat ihmiset eivät saaneet nähdä! Niiden yllätysten joukossa, joita tulevaisuus minulle valmisteli, ei tämä ollut ainakaan viimeisiä.
"Me suostumme", vastasin; "mutta sallikaa minun, herrani, kysyä teiltä yhtä asiaa — yhtä ainoata."
"Kysykää."
"Sanoitte että tulisimme olemaan vapaat laivassanne."
"Täysin vapaat."
"Siispä kysyn teiltä, mitä tällä vapaudella tarkotatte?"
"No — vapautta mennä, tulla, nähdä, havaita kaikkea mitä täällä tapahtuu — joitakin harvoja tapauksia lukuunottamatta. Sanalla sanoen samallaista vapautta, jota me itsekin, toverini ja minä, nautimme."
Emme ilmeisestikään käsittäneet toisiamme.
"Pyydän anteeksi, herrani", huomautin, "mutta tällaista vapautta nauttii jokainen vankikin kopissaan. Se ei tyydytä meitä."