Astuimme kapteeni Nemon suojaan; se oli koruton, milteipä munkkimaisen yksinkertainen. Sisustuksena oli vain kapea rautainen telttasänky, pöytä ja vähän toalettitarpeita. Ei lainkaan niitä mukavuuksia, joita minun huoneessani niin runsaasti oli tarjona.
Kapteeni viittasi minua istumaan ja alkoi sitten kertomuksensa.
XI LUKU.
Kaikki käy sähköllä.
"Kas tässä", sanoi kapteeni Nemo, osottaen minulle hyttinsä seinillä riippuvia kojeita, "ovat kaikki Nautiluksen liikehtimiseen tarvittavat vehkeet. Täällä, samoin kuin arkihuoneessakin, ovat ne aina silmieni alla tarkalleen osottamassa asemaani ja kulkusuuntaani keskellä valtamerta. Toiset niistä ovat teille tuttuja, niinkuin lämpömittari, joka näyttää alukseni sisäpuolisen lämpömäärän, ilmapuntari, joka osottaa ilmanpaineen ja ennustaa säänmuutokset; hygrometri, joka ilmoittaa ilmakehän kosteuden tai kuivuuden; myrskylasi, jonka sisusainekset hajautumisellaan tietävät rajuilmain tulosta; kompassi, joka ohjaa kulkuani, sekstantti, joka auringon korkeudesta näyttää leveysasteen, kronometrit, joilla lasken pituusasteen, sekä päivä- ja yökiikarit, joilla tarkastan taivaanrantaa Nautiluksen kohottua vedenpinnalle."
"Ne kaikki ovat tavallisia merikojeita", vastasin, "ja minä tunnen niiden käytännön. Mutta nämä toiset epäilemättä vastaavat Nautiluksen erikoistarpeita. Tuo kellotaulu liikkuvine viisarineen on kaiketi manometri (höyrypaineenmittari)?"
"Se on manometri. Mutta ollen yhteydessä veden kanssa, jonka ulkoista painetta se osottaa, antaa se samalla myös tietää millä syvyydellä kuljemme."
"Entä nuo toiset kojeet, joiden käytäntöä en voi aavistaa?"
"Kas tässä, professori, on minulla syytä antaa teille hiukan selityksiä. Tahdotteko ystävällisesti tarkastaa niitä?"
Hän vaikeni hetkiseksi, jatkaen sitte: