Kun hän ei sanallakaan viitannut viikon kestäneeseen poissaoloonsa, en minäkään rohjennut siitä puhua vaan tyydyin mainitsemaan, että seuralaiseni ja minä kernaasti noudatimme hänen kutsuaan.
"Sallikaa minun kuitenkin kysyä teiltä muuatta seikkaa", lisäsin.
"Pyydän teitä kysymään, herra Aronnax, ja jos voin, niin vastaan siihen."
"No niin, herra kapteeni, kuinka on mahdollista että te, joka olette katkaissut valinne kaiken maanpäällisen kanssa, kuitenkin omistatte metsiä Crespo-saarella?"
"Herra professori, minun metsäni eivät kaipaa päivän valoa eikä lämpöä. Niissä ei liiku jalopeuroja, tiikereitä, panttereja eikä muita nelijalkaisia eläimiä. Minä yksin tunnen ne metsät; minun hyväkseni ne vain kasvavat. Ne eivät olekaan mitään maanpäällisiä metsiä, vaan vedenalaisia."
"Vedenalaisia metsiä!" huudahtin melkein typertyneenä.
"Niin, professori."
"Ja sinne te kutsutte minua?"
"Aivan niin."
"Jalkaisinko sinne mennään?"