XVII LUKU.
2,000 peninkulmaa Tyynen meren pinnan alla.
Seuraavana päivänä, marraskuun 18:ntena, olin täysissä voimissani ja kiipesin yläkannelle, missä Nautiluksen varapäällikkö toisti minulle tavanmukaisen käsittämättömän ilmoituksensa.
Olin vaipunut ihailemaan valtameren ulappaa, kun kapteeni Nemokin saapui ylös. Hän ei näyttänyt huomaavan minun läsnäoloani, vaan rupesi tekemään tähtitieteellisiä havaintojaan. Ne päätettyään hän kyynäspäillään nojausi heijastajakaapin lasiseinää vastaan ja katseli värähtämättä merelle.
Tällävälin oli yläkannelle saapunut myöskin joukko Nautiluksen matruuseja, kaikki rotevia ja reippaita miehiä. He rupesivat kokemaan verkkoja, joita laiva koko yön oli hinannut perässään. Nämä merimiehet olivat silminnähtävästi useaa eri kansallisuutta, vaikka europpalainen tyyppi oli kaikilla ilmeinen. Varmasti tunsin heissä irlantilaisia, ranskalaisia, joitakuita slaavilaisia sekä muutaman kreikkalaisen tai kreetalaisen. Muuten olivat kaikki harvapuheisia ja käyttivät keskenään tuota eriskummallista kieltä, josta en tullut hullua hurskaammaksi; enkähän minä muuten saanutkaan puhutella heitä.
Verkot kiskottiin yläkannelle. Ne olivat jonkinlaisia laskinverkkoja, samantapaisia kuin Normandian rannikolla käytetään — eräänlaisia isoja rysiä, joita pitävät puoliavoimina tangot ja alimmaisten silmukkain läpi pujotettu rautaketju. Nämä rysät laahasivat pitkin merenpohjaa ja kokosivat kaiken vastaansattuvan periinsä. Tänään niillä saatiin monenlaisia näytteitä näiden seutujen riistarikkaudesta, kuten merirapuja, puolikuunmuotoisia tetrodoneja, jotka erittävät kirpeätä myrkkyä, oliivinvihreitä nahkiaisia, hopeanhohtavia macrorhyncus-kaloja, vihreitä turskalajeja, samaten muutamia isompia kaloja, niinkuin caranx-lajia, jolla on metrinpituinen pää, useita kauniita bonito-kaloja, joiden suomuspeite välähteli siniselle ja hopealle, sekä kolme komeata tonnikalaa, jotka nopeudestaan huolimatta eivät olleet voineet välttää verkon silmukoita.
Arvioin tämän apajan tuottaneen yli 500 kiloa kaloja. Se oli tosin kaunis saalis, mutta ei millään lailla merkillinen. Nuo verkot ovat ulkona useita tunteja peräkkäin ja kokoovat sillä aikaa summittain kaloja periinsä. Meillä ei tarvinnut olla puutetta erinomaisista ruokavaroista, sillä Nautiluksen nopeakulkuisuus ja sen sähkövalon viehätysvoima sallivat meidän milloin hyvänsä hankkia uutta varastoa. Nämä meren erilaiset antimet laskettiin heti luukusta alas ruoka-aittaan, toiset tuoreina valmistettavaksi, toiset säilyyn pantaviksi.
Sittenkun verkot oli koettu ja ilmavarasto uusittu, luulin Nautiluksen palaavan vedenalaiselle reitilleen ja aijoin senvuoksi laskeutua hyttiini; mutta silloin kääntyi kapteeni Nemo puoleeni ja lausui ilman pitempiä puheita:
"Katselkaa tätä merta, professori, ja sanokaa, eikö se elä todellista elämää? Sillä on vihastuksen ja leppeyden puuskansa niinkuin meilläkin. Eilen se nukahti kuten me, ja katsokaa, kuinka se nyt herää rauhallisesta unestaan!"
Ei mitään "hyvää päivää!" tervehdystä, yhtä vähän kuin eilen illalla mitään "hyvää yötäkään!" Olisi voinut luulla, että tuo merkillinen mies vain jatkoi ennen alkamaansa keskustelua minun kanssani!