"En suinkaan, poikaseni. Se oli mestaritemppu — että voi tavoittaa tällaisen linnun elävänä ja vielä pelkällä kädellä, sitä en olisi uskonutkaan."
"Katselkaapas, isäntä, sitä tarkemmin, niin huomaatte ettei ansioni ollutkaan niin erinomainen."
"Mitenkä niin?"
"Koska lintu on pähkähumalassa."
"Humalassako?"
"Niin, herra professori; humalassa muskottipähkinöistä, joita se oli juuri popsimassa muskottipuun Juurelta kun tavoitin sen. Tulkaahan tänne, Ned, katselemaan nautinnonhimon hirveitä seurauksia!"
"Siksikö että pari kuukautta sitten join lasin viiniä — ei se pistos minua koske."
Minä tarkastelin lähemmin harvinaista lintua. Conseil ei ollut erehtynyt. Päihdyttävän nesteen huumaamana oli paratiisilintu aivan voimaton; se ei kyennyt lentämään, tuskin kävelemäänkään.
Tämä lintu kuului kauneimpaan niistä kahdeksasta lajista, jotka Uudessa Guineassa ja ympäröivillä saarilla tavataan. Lajia sanotaan "isoksi smaragdiksi", ja se on kaikkein harvinaisimpia. Lintu oli 30 sentimetriä pitkä, pää sillä oli suhteellisesti pieni, samoin nokanjuuressa sijaitsevat silmät. Sen väriloisto oli kerrassaan ihmeellinen: nokka keltainen, varpaat ja kynnet ruskeat, siivet pähkinänväriset ja huipuilta purppuranpunaiset, pää ja kaulan yläosa sitruunankeltaiset, kurkku smaragdinvihreä sekä kupu ja rinta kastanjanruskeat. Ihmeteltävän hienoilla ja pitkillä höyhenillä varustetun pyrstön yli jatkui kaksi sarvimaista, untuvapeittoista jännettä. Siinä kuva tästä merkillisestä linnusta, jolle maanasukkaat ovat antaneet nimen "aurinkolintu".
Mutta sitä ovat malaijit oppineet ovelalla tavalla väärentämäänkin. Itäisen passaatituulen puhaltaessa kadottavat paratiisilinnut upeat pyrstöhöyhenensä. Niitä väärentäjät kokoilevat maasta ja kiinnittävät taitavasti sopivalla tavalla typistämänsä papukaijaparan ruumiiseen. Sitte he maalavat kiinnityskohdan näkymättömiin ja sivelevät vernissalla koko raadon, jonka jälkeen Europan museot ja lintuystävät saavat kokoelmiinsa moisen harvinaisen teollisuushaaran tuotteita.