Tohtori Fergusson taputti riemuissaan käsiänsä.
— Hyvällä ollaan tiellä! — huudahti hän. — Tänään saamme nähdä Niilin, tänään tai emme milloinkaan! Hyvät ystävät! Nyt kuljetaan päiväntasaajan poikki. Nyt siirrytään meidän pallopuoliskoon.
— Ohoh! — virkkoi Joe. — Ihanko se päiväntasaaja on justiin tässä?
— Juuri tässä, poikaseni.
— Siinä tapauksessa, älkää pahaksi panko, pitäisi minun mielestäni vähän niinkuin huiskauttaa.
— Olkoon menneeksi lasi groggia! — vastasi tohtori nauraen. — Sinun tapasi oppia kosmografiaa ei ole hulluimpia.
Ja tällä tapaa vietettiin Victoriassa linjan yli kulkua.
Pallo joutui joutumistaan eteenpäin. Lännessä näkyi matala ja tasaisenläntä rannikko; perällä kohosivat Ugandan ja Usogan ylängöt. Tuulen nopeus nousi hyvin korkealle: kuudettakymmentä kilometriä tunnissa.
Njanzalla pauhasivat vaahtopäiset aallot. Muutamista suvantojen mainingeista päättäen oli järvi varmaankin sangen syvä.
— Tämä järvi — sanoi tohtori — on korkean asemansa kautta nähtävästikin Itä-Afrikan jokien luonnollinen vesisäiliö. Taivas korvaa sille sateessa sen, minkä se menettää jo'issa tapahtuvan haihtumisen kautta. Minä pidän varmana, että tässä juuri on Niilin lähde.