Vuoret alkoivat hälvetä, ja näkyviin tuli monilukuisia kyliä, sesami-, durrah- ja sokeriruoko-vainioita. Asukkaat näillä seuduin näyttivät kiihkoisilta, äreiltä; heissä vallitsi enemmän viha kuin taikausko; pallolla kulkijoissa he vainusivat pikemmin muukalaisia kuin jumalia. Heidän mielestänsä ken Niilin lähteelle saapuu, se aikoo heiltä jotain varastaa. Victorian täytyi pysytellä musketin kantaman ulkopuolella.
— Tässä käy maahanlasku vaikeaksi, — virkkoi Skotlantilainen.
— Entä sitten? — tokaisi Joe; — näille maan-asukkaillehan siitä suurempi vahinkoa: eivät saa seurustella meidän kanssamme.
— Minun täytyisi kumminkin laskeutua maahan, — sanoi tohtori, — vaikkapa vain neljännestunniksi, sillä muutoinhan ei meillä ole mitään todistuksia löydöistämme.
— Onko se aivan välttämätöntä, Samuel?
— Aivan välttämätöntä, ja me laskeudumme, vaikkapa täytyisi käyttää ampuma-aseitakin.
— Se sopii, — virkkoi Kennedy, hyväillen karbiiniansa.
— Min' olen valmis, tohtori, milloin vaan tahdotte, — sanoi Joe, varustautuen taistelemaan.
— Eipä olisi ensi kertaa, — sanoi tohtori, — kun tieteen täytyy käyttää aseita. Niinhän kävi eräälle franskalaiselle oppineelle, joka oli mittaamassa maan meridiania Espanjan vuoristoissa.
— Ole huoleti, Samuel; luottaos vaan kahteen henkivartijaasi.