— Ilkeätä väkeä! — arveli Joe. — Mutta sittenkin, pankaas noitten päälle univormut ja muut muntierit, niin samallaisia ne ois justiin kuin muukin sotaväki.
— Minun olisi hirmuinen halu sekaantua taisteluun, — lausui metsästäjä, heiluttaen karbiiniansa.
— Älä millään muotoa! — vastasi tohtori kiireesti; — pitäkäämme huolta vaan siitä, mikä meitä koskee. Tiedätkös sinä, kumpiko puoli heistä on oikeassa, kumpi väärässä, ryhtyäksesi Sallimuksen tehtäviin? Parasta on, kun pakenemme pois tästä kamalasta näytelmästä. Jos suuret sotapäälliköt voisivat katsella taistelutannerta, niinkuin me nyt, niin kenties veri ja taistelu ei enää olisikaan heille niin kovin mieluista.
Toisella taistelujoukolla oli johtajana muuan jättiläisen kokoinen mies, voimat kuin Herkuleella. Toisella kädellään hän syöksi keihäänsä vihollisten sankkaan parveen, ja tappara toisessa hän teki suuria aukkoja siihen. Äkkiä hän heitti verisen keihäänsä kauaksi ja ryntäsi haavoitetun vihollisensa kimppuun. Yhdellä ainoalla iskulla hän hakkasi häneltä käsivarren poikki, sieppasi sen käsiinsä ja alkoi ahmia sitä suun täydeltä.
— Senkin peto! — huudahti Kennedy. — Nyt ei minua enää mikään pidätä.
Ja neekeri vaipui maahan, saatuaan luodin otsaansa.
Kauhea hämmästys valtasi nyt tuon kaatuneen jättiläisen johtamat joukot; tämä yliluonnollinen kuolema hervautti heidät, sytyttäen sitä vastoin viholliset uuteen intoon. Hetkisen kuluttua oli puolet taistelevia paennut sotatanterelta.
— Ylemmäs! — sanoi tohtori. — Uusi ilmavirta vienee meidät kauemmas tästä. En jaksa enää katsella tätä.
Nouseminen ei kumminkaan käynyt niin nopeasti, ett'eivät matkamiehet vielä olisi ennättäneet nähdä, kuinka voittajaksi jäänyt heimo hyökkäsi kaatuneitten ja haavoitettujen kimppuun, keskenänsä otellen tästä vielä lämpimästä saaliista ja sitten ahnaasti hurmien sitä.
Victoria nousi. Hurjan joukon huudot seurasivat sitä vielä muutaman silmänräpäyksen. Vähitellen se poistui ja katosi etelään. Verinen tanner katosi näkyvistä.