— Älkää käyttäkö asetta, ennenkuin viimeisessä hädässä, — sanoi tohtori. — Tarpeetonta on ilmoittaa Victorian läsnäoloa näissä seuduissa.
Dick ja Joe vastasivat viittauksella. Kuulumattomasti he laskeusivat puuhun ja asettuivat paksujen oksain haarukkaan, johon ankkuri oli tarttunut.
Muutaman minutin ajan he kuuntelivat äänettöminä ja liikahtamatta. Äkkiä kuului pieni rasaus puun kuorta vasten, ja Joe tarttui Kennedyä käteen.
— Kuulitteko?
— Kyllä. Se lähenee.
— Jos se ois käärme? Tuo sihaus, minkä kuulette…
— Ei! Se kuului enemmän ihmis-ääneltä.
— Soisinpa kernaammin, että olisivat neekereitä, — arveli Joe; — en minä noista vongertajista oikein tykkää.
— Häly enenee, — virkkoi Kennedy kotvasen kuluttua.
— Enenee. Ne kapuavat puuhun.