— Minä tulen mukaan, mr Kennedy!
— Malttakaa mieltänne, ystävät! Tuo aikomus osoittaa, että teillä on sydän oikealla kohdallaan ja mieli urhoollinen, mutta te saatatte meidät kaikki vaaraan ja kenties vaan teette pahaa hänelle, joka meillä on aikomus pelastaa.
— Kuinka niin? — vastasi Kennedy. — Villithän ovat säikäyksissään, hajallansa! He eivät palaja enää.
— Dick, minä rukoilen sinua, tottele minua nyt. Toimeni tarkoittaa yhteistä parasta. Jos joutuisit itsekin kiinni, silloin olisit hukassa.
— Mutta tuo onneton, joka odottaa, joka toivoo! Ei kukaan vastaa hänelle. Ei kukaan riennä häntä auttamaan! Hän luulee kuulleensa väärin!…
— Saattaahan hänelle antaa vakuutuksen siitä, — virkkoi Fergusson.
Ja seisovillaan pilkkopimeässä hän pani kätensä torveksi suun eteen ja huusi voimakkaasti muukalaisen omalla kielellä:
— Ken lienettekään, olkaa rohkeilla mielin! Kolme ystävää valvoo parastanne!
Kauhea ulvonta vastasi tohtorin sanoihin, kaiketi tukauttaen kuulumattomiin vangin vastauksen.
— Ne tappavat hänet! Ne tappavat hänet! — huusi Kennedy. — Meidän väliintulomme joudutti vaan hänen teloituksensa hetkeä! Täytyy ryhtyä toimiin!