— Pelastettu, — vastasi toinen englanninkielellä, murheellisesti myhähtäen, — pelastettu julmasta kuolemasta. Minä kiitän teitä, veljet, mutta minun päiväni ovat luetut, jopa hetkenikin; minulla ei ole enää pitkiä aikoja elettävinä.
Väsyneenä hän jälleen vaipui horroksiin.
— Hän kuolee! — huudahti Dick.
— Ei kuole, — vastasi Fergusson, kumartuen hänen ylitsensä; — viedään hänet telttaan.
He laskivat hiljaa vuoteelle tämän laihtuneen, nääntyneen olennon, täynnä naarmuja ja yhä vieläkin verta vuotavia haavoja, raudan tai tulen julmia jälkiä. Tohtori pesi haavat ja pani niitten päälle nenäliinasta nyhtämäänsä nöyhdettä, menetellen siinä taitavasti ja varmasti kuin lääkäri. Senjälkeen hän otti matka-aptekistaan vahvistavia rohtoja ja kaasi niitä muutaman tipan papin huulille.
Nuo sääliä herättävät huulet liikahtivat heikosti, ja töin tuskin tuli kuuluviin sanat: Kiitos! kiitos!
Tohtori huomasi täydellisen rauhan olevan sairaalle välttämätöntä. Hän veti kiinni teltan uutimet ja palasi palloansa hoitamaan.
Ilmapallo, joka uuden tulokkaansa tähden oli kevennetty noin 40:llä kilolla, pysyi ylä-ilmoissa ilman hormin apua. Aamun sarastaessa alkoi hiljainen ilmavirta kuljettaa sitä länsiluodetta kohti (WNW). Tuon tuostakin Fergusson kävi peräämässä sairaan tilaa.
— Säilyyköhän meille tämä taivaan lähettämä matkatoveri? — puhui
Skotlantilainen. — Onko sinulla yhtään toivoa?
— Kyllä, Dick; hyvällä huolenpidolla ja tässä puhtaassa ilmassa hän toipuu.