Kunnioittavasti laskettiin siihen marttyrin ruumis.
Multaan kätkettiin sitten hänen maalliset jäännöksensä, ja kivilohkareita kasattiin sen päälle hautakummuksi.
Tohtori seisoi mietteissään, liikahtamatta. Hän ei kuullut kumppaliensa kutsuja; hän ei lähtenyt hakemaan suojaa päivän helteeltä.
— Mitäs mietit, Samuel? — kysyi Kennedy.
— Kummallisia vastakohtia luonnossa; omituinen sattuma tämä. Tiedättekö, millaiseen maahan tämä kieltäymysten ja puutetten mies sai hautansa?
— Mitä tarkoitat, Samuel?
— Tämä pappi, joka oli tehnyt köyhyyden lupauksen, lepäjää nyt kultakerroksissa.
— Kultakerroksissako! — huudahtivat Kennedy ja Joe.
— Niin, — vastasi tohtori tyyneesti. — Nämä järkäleet, joita te poljette jaloillanne kuin mitätöntä kiveä, ovat mitä kallis-arvoisinta malmia.
— Mahdotonta! mahdotonta! — innosteli Joe.