— Ei teidän kovinkaan kauan tarvitsisi tutkistella näitä kiviä, niin jo löytäisitte kalliita kultamuruja.
Joe hyökkäsi kuin mielipuoli näitten hajallaan olevain palasten kimppuun. Kennedy oli vähällä tehdä samoin.
— Rauhoitu, hyvä Joe! — virkkoi tohtori.
— Vai rauhoitu tässä!
— Mitenkä! Tuommoinen piitynyt filosofi!…
— Hehheh, tohtori hyvä! Jopa olis sitä filosofiaa, joka kutiaan pitäis!
— Mutta mietihän toki. Mitäs me kaikella tuolla rikkaudella? Emmehän me saata ottaa sitä mukaamme.
— Emmekö saata? No nyt on kumma!
— Tuo on hiukan liian raskasta meidän gondolille! Epätiedossa olin, tokko ensinkään ilmoittaisin sinulle tästä löydöstä, sillä pelkäsin, että sinun piankin tulee paha mieli.
— Mitenkä! — sanoi Joe. — Ettäkö nämä aarteet jätettäis tähän! Onni potkaisi meitä, potkaisi ihan tuossa justiin. Ja mekö palttua kaikelle sille?