Kennedy nauroi. Joe heitti vielä kymmenkunnan kiveä. Pallo ei liikahtanutkaan. Joe kalpeni.
— Poika rukka! — puhui tohtori. — Me kolmisin painamme, ellen erehdy, noin 180 kiloa. Sinun täytyy niinmuodoin heittää pois sama verta.
— Sata ja kahdeksankymmentä kiloa maalle maan hyviksi! — parkaisi Joe surkeasti.
— Ja vähän päällekin, jotta pääsisimme nousemaan. Rohkeasti vaan!
Poloinen Joe huokasi syvään ja ryhtyi työhön. Tuon tuostakin hän pysähtyi, kysäisten:
— Johan se vetää!
— Ei vielä, — kuului aina sama vastaus.
— No nyt se liikahti, — sanoi Joe vihdoin.
— Heitä vielä! — toisti tohtori toistamistaan.
— Mutta nouseehan se, nousee vissisti!