— Heitä vielä! — auttoi Kennedy.
Silloin sieppasi Joe epätoivoisena vielä yhden kiven ja viskasi sen ulos.
Victoria kohosi kolmisenkymmentä metriä ja oli kotvasen kuluttua, hormin avustamana, kulkenut ympärillä olevain vuorten yli.
— Nyt, Joe, — virkkoi tohtori, — nyt on sinulla vielä kyllälti rikkautta jäljellä, jos vaan saamme sen perille asti säilymään. Rikkaana miehenä elelet sitten loput ikääsi.
Joe ei vastannut mitään, vaan laskeutui hiljalleen pitkäksensä malmikasansa päälle.
— Katsos, Dick, — puhui tohtori, — tuollaista tuo metalli saa aikaan parhaimmassa pojassa, mitä auringon alla on. Tuollaisen malmin löytö — mitä kaikkia intohimoja maailmassa se on herättänytkään, mitä ahneutta, mitä rikoksia! Se on kamalaa.
Illan suussa oli Victoria kulkenut 160 kilometriä länteen. Se oli silloin noin 2200 kilometrin päässä suoraa tietä Zanzibarista.
NELJÄSKOLMATTA LUKU
Tuuli tyyntyy. — Erämaan kynnyksillä. — Vajaus vesivarastossa. — Yöt päiväntasaajalla. — Samuel Fergussonin levottomuus. — Pulmallinen tila. — Kennedyn ja Joen tarmokkaat vastaukset. — Vieläkin yö.
Käytyään ankkuriin yksinäiseen ja melkein kuivettuneesen puuhun, Victoria vietti yönsä täydellisessä rauhassa. Matkustajat saivat nauttia unta, jota he kipeästi kaipasivat. Viime päiväin tapaukset olivat jättäneet heihin surullisia muistoja.