— Olipa tuo hiukan varomatonta, tohtori, ja vähän vaarallista kanssa.
Entäs, — lisäsi hän naurahtaen, —. entäs kun ois tullut rosvoja!
Mutta leikit sivuun nyt, tohtori, puhukaamme vakavasti.
— Puhu; minä kuuntelen.
— Jotain tässä täytyy tehdä. Ei tämä tällainen asiain tila saata kestää enää montakaan päivää, ja ellei tuulta saada, ollaan hukassa jokainen.
Tohtori ei vastannut.
— No niin, — jatkoi Joe. — Siksipä täytyy jonkun meistä uhrautua muitten eduksi, ja sen teen luonnollisestikin minä.
— Mitä sinä tarkoitat? Mitä sinä aiot?
— Mull'on tuumat tuiki selvät: otan muonaa mukaan ja lähden astumaan eteenpäin, kunnes saavun johonkin, ja johonkin kai sitä lopulti saapuu. Jos sillä välin taivas suo teille myötätuulta, niin älkää minua odotelko, vaan lähtekää. Jos minä puolestani päädyn johonkin kylään, niin kyllä minä siellä selviän moniailla arabialaisilla sanoilla, jotka te kirjoitatte minulle paperilapulle, ja sitten minä tuon teille apua tai jätän nahkani pantiksi. Mitäs sanotte pojan meiningistä?
— Mieletöntä, mutta todistaa sinun hyvää sydäntäsi, uljas Joe. Sin'et saa jättää meitä. Se on mahdotonta.
— Mutta, tohtori hyvä, jotain tässä tehdä pitää. Eihän teille siitä mitään haittaa ole, sillä, minä sanon sen vielä, minua te älkää vuotelko, ja hätätilassa minä kyllä pälkäistä pääsen.
— Ei, Joe, ei! Me emme eroa! Se olisi tuskaa entisten lisäksi. Näin piti tapahtua, niin oli kirjoitettu, ja kaiketi on niinkin kirjoitettu, että sittemmin tapahtuu toisin. Siis odottakaamme kärsivällisesti.